HELSINKI. Vuoden 2014 jääkiekon MM-kisat Valko-Venäjän Minskistä muistetaan erityisesti Suomen ja Venäjän välisestä finaalista, mistä tuli melkoinen farssi.
Venäjä murjoi Leijonat tuossa finaalissa maalein 5-2, mutta tyly tappio ei ole se asia, mikä tuosta finaalista muistetaan. Oli nimittäin niin, että ottelun päätuomarikaksikko saksalainen Lars Brüggemann ja yhdysvaltalainen Keith Kaval vihelsivät finaalissa räikeästi Venäjän pussiin.
MM-finaalin ensimmäinen järisyttävä tuomarivirhe sattui jo heti ottelun alussa. Venäjän NHL-tähti Jevgeni Malkin veti poikittaisella mailalla Suomen sentteriä Erik Haulaa rumasti kasvoihin – ja vieläpä sillä seurauksella, että Haulalta murtui tilanteessa kasvoista luita.
Normaalien jääkiekkosääntöjen vallitessa Malkin olisi tuosta tempusta lentänyt ulos ja saanut vieläpä pitkän pelikiellon päälle, mutta Minskin finaali ei ollut tavallinen ottelu. Itseasiassa hyvin kaukana siitä.
Putin ei voinut unohtaa
Venäjä oli kokenut vain joitakin kuukausia aiemmin suuren nöyryytyksen, kun Leijonat oli pudottanut maan kiekkotähtien kerman Sotshin talviolympialaisten puolivälierissä maalein 3-1. Venäjän johtaja Vladimir Putin oli tullut otteluun kai suoraan kesämökiltään, eikä voinut näin suurta nöyryytystä unohtaa.
Putin oli vakaasti päättänyt, ettei moinen enää Minskissä toistu.
– MM-kisoissa Putin piti huolen siitä, että Suomi ei voita, Leijonien kapteenina noissa kisoissa toiminut Olli Jokinen muistelee nyt Atleetin haastattelussa.
Jokinen kertoo, että Leijonien joukkue pystyi todella hyvin aistimaan jo ennen finaalia, mitä on kohta luvassa.
– Se oli hämmentävä näky ennen finaalia nähdä Venäjän presidentti siellä koppikäytävällä, Jokinen muistaa.
Jokinen katsoi tuon kyseisen finaalin viime kesänä uudelleen. Hänen muistikuvansa yli kymmenen vuoden takaisesta pelistä olivat osuneet oikeaan.
– Sen pelin kun katsoi uudestaan, niin kyllä se ihan karseeta oli…tuomarityöskentely meinaan, Jokinen sanoo.






















