Historiaa tehnyt alppihiihdon legenda Lindsey Vonn edustaa Yhdysvaltoja Milano-Cortinan olympialaisissa.
Lindsey Vonn, 41, lähtee edustamaan Yhdysvaltoja Milano-Cortínan talviolympialaisiin helmikuussa 2026. Alppihiihdon supertähden paikka vahvistettiin tiistaina.
Vonn teki viikko sitten historiaa olympiakauden ensimmäisessä maailmancupin kilpailussaan Sveitsissä St. Moritzissa. Hänestä tuli kaikkien kaikkien aikojen vanhin alppihiihtäjä, joka on voittanut maailmancupin osakilpailun.
Vonn voitti Sveitsissä maailmancupin syöksykilpailun täysin ylivoimaisesti. Itävallan Magdalena Eggert jäi hänestä peräti 0,98 sekuntia.
Von oli mukana myös Ranskassa Val d’Iseren osakilpailussa saman viikon aikana ja sijoittui syöksylaskussa kolmanneksi lauantaina.
Vuonna 2019 uransa jo lopettanut Vonn palasi kilpailemaan maailmancupissa vuosi sitten. Kuuden vuoden tauon taustalla olivat vakavat polviongelmat.
Vonnille oli tärkeää, että hän saavuttaisi olympiapaikan omilla suorituksillaan, eikä vanhoilla meriiteillä. Kansallisen hallintoelimen kriteerit olisivat sallineet Vonnille vaihtoehtoisen polun kisoihin, mikäli tämän hetken kilpataso ei olisi riittänyt.
– Oli hyvin tärkeää, että pääsin mukaan omilla suorituksillani ja tämän kauden tuloksilla. Ei sen perusteella, mitä olen tehnyt aiemmin. Minun täytyi ansaita paikkani hiihdoillani. Olen siitä hyvin ylpeä, Vonn iloitsi Athleticin haastattelussa.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
Virallisesti viimeinen kausi
Vonn on kaikkien aikojen menestyneimpiä alppihiihtäjiä. Hän on voittanut pitkällä urallaan yhteensä 11 arvokisamitalia.
Vonn juhli syöksylaskun olympiakultaa Vancouverissa 2010. Yhdysvaltalainen voitti myös syöksylaskun ja Super-G:n maailmanmestaruuden Val d’Iseressä 2009.
Vonn on voittanut myös olympiatasolla kaksi pronssimitalia (Super-G Vancouver 2010 ja syöksylasku Pyeongchang 2018). MM-tasolla hän on yltänyt hopealle kolmesti ja pronssimitaleja saman verran.
Vonn on valloittanut myös alppihiihdon maailmancupin kokonaiskilpailun neljä kertaa vuosien 2008-2012 välillä.
Vonn paljastaa Athleticille jatkavansa tämän kilpakauden loppuun olympialaisten päätyttyä. Sen jälkeen yhdysvaltalaisikonin ura on virallisesti paketissa.
– Ólen heittänyt tämän suhteen tarpeeksi noppaa asettaessani itseni tähän tilanteeseen 41-vuotiaana. Tässä on kyse yhdestä kaudesta, viimeisestä kaudestani. Tiedän tehneeni dokumentin “The Final Season” (vuonna 2019), mutta tämä on oikeasti se viimeinen kausi.
Milano-Cortinan olympialaiset käynnistyvät Italiassa 6.2.2026. Kisat kestävät 22.2 saakka.





































