Suomi voitti olympiakultaa Cortina d’Ampezzon 1956 olympiakisoissa naisten 3×5 kilometrin viestissä. Siiri Rantasen suoritus viestin ankkuriosuudella on ikimuistoinen.
Suomen hiihdossa naisten maajoukkuetoiminta alkoi vasta 1950. Silloin tajuttiin, että lajiin kannattaisi panostaa, koska Oslon 1952 olympiakisoissa naiset saisivat ensi kertaa hiihtää kilpaa. Siiri Rantanen hyväksyttiin heti maajoukkueleirille ja hän hiihti Oslossa pronssia varmistaen Lydia Widemanin ja Mirja Hietamiehen kanssa Suomelle kolmoisvoiton 10 kilometrin kisassa.
Cortinassa 1956 naiset saivat ensi kertaa hiihtää viestikisan. Rantanen hiihti ankkuriosuuden ja päihitti voittotaistossa Neuvostoliiton Radja Jeroshinan. Rantasen lisäksi Suomen joukkueessa hiihtivät Mirja Hietamies ja Sirkka Polkunen.
Kolmannen olympiamitalinsa Rantanen voitti Squaw Valleyn kisoissa 1960 viestissä. MM-kisoissa Rantanen voitti kolme hopeaa ja kaksi pronssia.
Rantanen oli naisurheilun vahva puolestapuhuja. Hän ei epäröinyt asettua Suomen hiihtopomoja vastaan, jos aihetta sellaiseen oli. Ja häntä myös kunnioitettiin.
Naisia ja kohdeltiin Suomessa urheilussa 1950-luvulla epätasa-arvoisesti. Hiihdossa senkin osalta, ettei naisille tarjottu amfetamiinivalmistetta pervitiniä, jota moni mieshiihtäjä nautti kisan aikana mustikkasopan seassa.
Rantanen kertoi vuonna 2017 julkaistussa Erkki Vettenniemen kirjassa Suomalainen Hiihtodoping, että piristävät aineet olivat maajoukkueessa miesten juttu. Naisille niiden tarjoamista ei pidetty sopivana.
Rantanen tunnettiin lempinimellä Äitee. Hän kykeni yhdistämään huippu-urheilun ja perhe-elämän. Siviiliammatiltaan Rantanen oli huonekaluverhoilija.
Siiri Rantanen oli kovassa kunnossa vielä 92-vuotiaanakin. Lahden MM-kisoissa 2017 hän hiihti hiihtostadionilla näytöshiihdon kansan hurratessa.
Rantanen kuoli 2023. Hän oli 98-vuotias.







































