Englannin maajoukkuepelaaja Marc Guehi on päätymässä Liverpoolin sijaan Manchester Cityyn.
Crystal Palacen kapteenin Marc Guehin siirto Liverpooliin oli kesän ikkunassa hyvin lähellä. Tähtipuolustaja oli BBC:n mukaan puolustavan Valioliiga-mestarin lääkärintarkastuksessa ja allekirjoittanut takarajapäivänä nimen sopimukseen.
Liverpool ei lopulta saanut Virgil van Dijkille maailmanluokan topparia paria, sillä Crystal Palace esti siirron. Lontoolaisseura ei löytänyt viimeistä sopimusvuottaan pelaavalle Guehille ajoissa korvaajaa.
Guehi on nyt vaihtamassa maisemaa tammikuussa, mutta ei Liverpooliin. Sisäpiiritoimittaja Fabrizio Romanon tietojen mukaan toppari on matkalla Manchester Cityn paitaan.
Romano kertoo Cityn maksavan Guehista peräti 20 miljoonan punnan siirtokorvauksen, vaikka sopimus päättyisi jo tämän kauden jälkeen.
Guehi, 25, on kuulunut Palacen ryhmään kesästä 2021 lähtien. Englannin maajoukkuepuolustaja on pelannut 188 ottelua Kotkien paidassa.
Guehi oli Englannin maajoukkueessa avauksen toppari edellisissä arvokisoissa vuoden 2024 EM-turnauksessa Saksassa. Puolustajan vyöltä löytää A-maaotteluja yhteensä 26 kappaletta.
Crystal Palacen päävalmentaja Oliver Glasner vahvisti perjantain lehdistötilaisuudessa poistuvansa seurasta tämän kauden jälkeen. Itävaltalainen ilmoitti samalla, ettei Guehi tule olemaan kokoonpanossa lauantain Valioliiga-ottelussa Sunderlandin vieraana.
– En pysty vahvistamaan seuraa, koska siirtoa ei olla vielä tehty. Se on kuitenkin viimeisissä vaiheissa, joten sen takia Marc ei pelaa huomenna kanssamme, Glasner kommentoi.
Manchester City on Valioliigan sarjataulukossa toisena kuusi pistettä Arsenalia perässä. Palace majailee sijalla 13 ja on jäänyt viisi pistettä europaikoista.







































