Kuva: All Over Press

Naisleijonille katastrofaalinen alku – avausottelu siirtyy

Salttu Forström |

Naisleijonien oli määrä aloittaa olympiaurakkansa torstai-iltana Kanadaa vastaan. Joukkueessa jyllännyt norovirus pakotti kuitenkin siirtämään ottelun. 

Naisleijonien joukkuetta on piinannut norovirus, joka on kaatanut pelaajia vuoteenomaksi. Suomen torstaisissa viimeistelyharjoituksissa mukana oli ainoastaan kahdeksan kenttäpelaajaa ja kaksi maalivahtia.

Loput 13 pelaajaa ovat joko karanteenissa tai sairastuneita. Pelatakseen joukkueella pitää olla kokoonpanossa vähintään 15 kenttäpelaajaa ja kaksi maalivahtia.

Suomi ei olisi saanut jalkeille täyttä tervettä joukkuetta ja sen vuoksi ottelun on päätetty siirtää. Ottelu pelataan nyt 12.2. kello 14.30 Rhon hallissa.

– Päätös tehtiin konsultoiden lääketieteen ammattilaisia sen jälkeen, kun Suomen joukkueessa havaittiin norovirus. Päätös tehtiin yhdessä terveys- ja turvallisuusmääräysten mukaisesti pelaajien, taustojen, tuomitsijoiden ja kaikkien turnausosallistujien terveys ja hyvinvointi tärkeimpänä prioriteettina, tiedotteessa kerrottiin.