Emma Tainio saavutti SM-hopeaa 200 metrillä Espoon hallikisoista. Pirtsakka pikajuoksija säkenöi ilosta Atleetin haastattelussa.
Emma Tainio, 22, paransi kahdesti omaa sisäratojen ennätystään naisten 200 metrillä SM-halleissa Espoossa sunnuntaina. Suomen mestaruutta puolustanut pikajuoksijalahjakkuus jäi nyt hopealle hävittyään Nora Lindahlille.
Ruotsinsuomalainen Lindahl, 21, vaihtoi Suomen edustajaksi isänsä kautta viime vuonna.
Tainio oli viikonlopun kisaurakan päätteeksi väsynyt, mutta äärimmäisen tyytyväinen.
– Erittäin tyytyväinen. Meillä oli superkova nainen Nora, joka otti nyt kultaa. Mä sain sen hopean ja olen enemmän kuin tyytyväinen! Viides juoksu tähän viikonloppuun ja vielä pieni viilaus ennätyksestäni, Tainio hehkutti.
– Nyt on jalat tyhjät. Voin kertoa, ettei ole reisissä enää mitään.
SM-hallit olivat Tainion hallikauden huipennus.
On ollut aikamoisia ylä- ja alamäkiä. Monenlaisia kilpailuja on löytynyt, mutta nyt tärkeimpään paikkaan tämä oli minun pääkilpailuni, niin sain vielä onnistumisen. Se kyllä viimeistelee tämän kauden, nuori juoksija iloitsi.
Tainio suuntaa seuraavaksi katseensa kesää kohti. Harjoittelu jatkuu maajoukkueen kanssa Portugalin leirityksellä.
– Pitkä kesä tulossa. Siellä on viestijuoksua ja sitten henkilökohtaisia satkuja ja kakkosia.
Tulevalle kesäkaudelle Tainio lupaa yhden asian.
– Helvetin kovaa mennään, hän täräytti loppuun.
Joni Ahokas ja Ilkka Lötjönen.





































