Mäkihypyn kaksinkertainen olympiavoittaja Toni Nieminen kertoo Atleetin Lumiukot-ohjelmassa olevansa huolestunut Suomen kansakunnan tulevaisuudesta. Niemistä huolettaa, koska kaikki vanhemmat eivät uskalla laittaa lapsiaan kilpailemaan.
– Meistä on kasvamassa nössö kansakunta, kun me ei anneta niiden lasten kilpailla, koska me pelätään, että ne menee rikki. Tää on isommassa kuvassa se ongelma. Me ollaan kasvattamassa vähän tämmöistä nössösukupolvea, Toni Nieminen täräyttää.
Nieminen korostaa kilpaurheilun opettavan lapsille pettymysten sietämistä. Jokainen häviää joskus ja tappiot vahvistavat ihmistä.
– Meidän aikuisten pitää katsoa peiliin. Ei ne lapset mene siitä rikki. Elämä on kuitenkin yhtä kilpailua, vaikka et olisi kilpaurheilun kanssa tekemisissä. Tässä tulee vastoinkäymisiä. Välillä tulee voittoja ja välillä otat turpaan.
Niemiseltä tuleekin selkeä kehotus kaikille vanhemmille.
– Kilpaurheilu on mun mielestäni kuitenkin hyvin tervehenkistä juttua, joka mun mielestäni kasvattaa entistä ehjempiä ja vahvempia ihmisiä. Ei meidän pidä pelätä sitä. Kyllä meidän pitää uskaltaa laittaa lapset tonne kilpaladuille ja hyppäämään mäkeä. Kilpailemaan lajissa missä tahansa.
Nieminen toivookin, että asiasta käytäisiin yhteiskunnassa laajempaa keskustelua. Jos lapsia ei opeteta sietämään pettymyksiä, ei se ole hyväksi heille aikuisiässä.
– Mun mielestäni tää on laajemman keskustelun paikka, mutta kyllä me ollaan kasvattamassa nössösukupolvea. Kyllä mä väitän, että ne lapset, jotka ovat kilpailleet, ovat oppineet myös sietämään niitä pettymyksiä. Osaa niitä käsitellä paremmin aikuisena ihan normaaliarjessa.
– Kun ensimmäinen parisuhde päättyy teini-iässä, niin sitten meillä on raunioita, lisää Nieminen esimerkin siitä, jos pettymyksiä ei ole osattu käsitellä.
Katso Lumiukot tästä ja seuraa Atleetin ohjelmia YouTube-kanavalta sekä Alfa TV:stä:
