Suomalainen rallilegenda yllätti – tulee takaisin mestaruus mielessään

Hannu Siltanen |

Suomalaisen rallin suuriin nimiin kuuluva Juha Salo kilpaili Riihimäen SM-rallissa helmikuussa. Harvakseltaan nykyään kilpaileva rallin kymmenkertainen Suomen mestari päätti yllättäen osallistua myös Imatran SM-ralliin, joka ajetaan tänä lauantaina.

Salo kilpailee Toyota GR Yaris -autolla SM5-luokassa. Hän avasi tiedotteessa enemmän päätöstään kilpailla Imatralla.

– Kyllä ralli hauskaa touhua on, ei voi kieltää. Riihimäen jälkeen halusin nähdä, että miten nykykuntoisella Toyota GR Yariksella pärjättäisiin kesäkelissäkin. Riihimäki oli minulle ensimmäinen talvikisa pitkästä aikaa. Kun ralli päättyi hyvin (luokkavoitto) ja kun sponsoritkaan eivät ajatustani tyrmänneet, niin päätin lähteä Imatralle.

50-vuotias legenda teki kuitenkin selväksi, ettei hänen välttämättä ole tarkoitus kilpailla kaikissa SM-ralleissa.

– Minulla on hyvä auto, huolto, renkaat ja tukijat. Idioottihan minä olisin, jos en ajaisi. Viime vuosien kartturini Kristian Temonen ei pääse tällä kertaa mukaan, koska hän on samaan aikaa kilpailemassa Heikkilän Mikon kanssa Ruotsin EM-rallissa. Mutta onneksi vanhoista karttureistani Jarno Ottman pääsee, ja hyvä niin, kun on tuttu mies kyydissä.

– Tavallaan sekin oli yksi motivaatio lähteä, sillä onhan tässä mahdollisuudet vielä taistella jopa mestaruudesta. Mutta etenen kisa kerrallaan. Ei tässä tiedä, mitä kesä ja syksy tuovat työrintamalle tullessaan, selvitti Salo.

Imatran SM-rallissa on kahdeksan erikoiskoetta, joiden yhteispituus on 85,97 km. 

ARTIKKELIIN LIITTYVIÄ AIHEALUEITA