ZÜRICH Leijonilla on ollut jääkiekon MM-kisoissa kaksi välipäivää ennen torstain Latvia-ottelua. Tiistaina joukkue huilasi ja keskiviikkona pelaajat nähtiin jälleen treeneissä.
Leijonien kokenut puolustaja Olli Määttä totesi välipäivän tehneen hyvää.
– Käytiin vähän nauttimassa hienosta maasta ja ottamaan pikku happea tästä jääkiekosta. On mennyt kovaa pari viikkoa, kun on matkustettu ja pelattu, niin oli ihan hyvä päivä.
– Tänään palattiin taas sorvin ääreen. Porattiin pari hommaa ja käytiin läpi asioita. Huomenna isketään, Määttä jatkoi.
Pelaajat kävivät tiistaina vuorillakin, kuten päävalmentaja Antti Pennanenkin. Määtän mukaan eivät kuitenkaan yhdessä.
– Ei nähty siellä, mutta jotenkin näin se on mennyt.
Määttä pelaa seuratasolla nykyään Calgary Flamesissa. Hän siirtyi sinne maaliskuussa Utah Mammothista.
Sveitsissä Määttä ei ole seuratasolla pelannut, mutta tykkää maasta paljon.
– Hieno paikka. Olen mä Sveitsissä muutenkin käynyt, mutta kiva on nähdä tätäkin aluetta. Ihan huikean näköinen maa. Ei ole mitään valittamista ollut. Mitä olen kuullut, niin jätkät tykkää kyllä pelata, hän toteaa.
Torstaina Leijonat pelaa siis Latviaa vastaan. Helposta vastustajasta ei ole kyse, vaikka suosikkina Suomi peliin lähteekin.
– Puolustaa tosi hyvin. Kyllä tuntuu, että kaikki maat oikeastaan, ei helppoa peliä täällä tule olemaan. Pitää parantaa huolellisuutta kiekon kanssa. Kyllä meillä taitoa riittää, ja on hyvä joukkue, mutta pitää joka pelissä ottaa steppejä eteenpäin, Määttä toteaa Latviasta ja Leijonien tilanteesta.
– USA-pelissä pelattiin todella hyvin, mutta sitten annettiin niin kuin ilmaisia paikkoja kavereille. Mutta siinä on hyvä asia, että pystytään korjaamaan ne. Ei oltu altavastaajia, Määttä jatkaa Leijonien 6-2 -voittoon päättyneestä USA-ottelusta.
Mikael Granlund saapui keskiviikkona Zürichiin. Hänen on määrä pelata torstain ottelussa.
– Kaikki tietää, miten hyvä pelaaja hän on. Huikean kauden veti pleijareissa. Ihan uskomaton pukukoppipelaajakin. Huikea jätkä. Kova liideri tulee. On se hyvä saada remmiin mukaan, hehkuttaa Määttä Granlundia, jonka kanssa oli voittamassa olympiapronssia Sotshissa 2014 sekä Milanossa 2026.
Leijonat saa toisenkin vahvistuksen vielä NHL:stä. Buffalo Sabresin Konsta Helenius saapuu Zürichiin torstaina.
Määtälle Helenius on tuttu pelaaja.
– Muutama vuosi sitten pelattiin Prahassa MM-kisoissa. On ottanut oikeita steppejä eteenpäin. Silloin näkyi, kuinka hyvä pelaaja on, ja nyt olen nähnyt NHL:n pleijareissa, miten pääsi pelaamaan. Ei ole helppoa hypätä tohon rooliin sisään. Ollut hieno nähdä. Uudelle tasolle on hypännyt.
Otto Palojärvi


























