Selostaja Nuutti Vihtilä ja ex-pelaaja Ilmari Pitkänen pohtivat Atleetin Vilttimiehet-ohjelmassa Liigan finaalien asetelmia. Lauantaina alkavassa sarjassa Suomen mestaruudesta pelaavat Tappara ja KooKoo.
Aiempina vuosina KooKoo ei ole aiheuttanut Kouvolaan samanlaista buumia, mitä esimerkiksi Lukko Raumalla, Ässät Porissa tai SaiPa Lappeenrannassa. Nuutti Vihtilä ottaakin esille muutaman kaverinsa, jotka aivan yllättäen ovat julkaisseet sosiaalisessa mediassa KooKoo-päivityksiä.
– Mulla on muutama kaveri Kouvolasta. Ne olivat laittaneet Instagramiin, että ”come on KooKoo”. Mä en ollut nähnyt niiltä ikinä aiemmin mitään KooKoohon liittyvää, että olisivat olleet katsomassa matsia, tai yhtään mitään, Vihtilä naurahtaa.
– Nyt kun on finaaleissa, niin ”aina mä olen sanonut, aina mä olen sanonut”, Vihtilä jatkaa kavereistaan.
Tappara on voittanut paljon, mutta KooKoo ei koskaan aiemmin ole ollut finaaleissa. Pitkänen korostaa, ettei KooKoon finaalipaikka ole mikään yllätys.
– Mitä kaukaloon tulee, niin onhan se ihan selvä, että siinä on kaksi tämän kauden parasta. KooKoo tulee olemaan Tapparalle todella paljon vaikeampi vastustaja kuin mitä llves lopulta oli.
Ilmari Pitkänen näkee, että KooKoon vahvana aseena voi olla joukkueen leveä kotikaukalo.
– Se pitää paikkansa, että KooKoo saa tosi ison edun siitä omasta kotikaukalostaan. He osaa pelata siellä. Miten leveä se kaukalo on, ja miten KooKoo pystyy käyttämään sitä nopeilla käännöillä, ja miten ne pystyy puolustamaan sitä. Peli on erilainen siinä leveässä kaukalossa.
Pitkäsen mielestä KooKoon vahva liikkuvuus pääsee leveämmällä kentällä oikeuksiinsa.
– KooKoo tietää, miten siinä pelataan. Harjoittelevat siinä koko ajan. Pystyvät käyttämään aseitaan siinä. Tietävät, miten paljon löytävät sieltä lisätiloja. KooKoo liikkuu muutenkin todella hyvin, niin se jo itsessään edes auttaa tota.
