Valioliiga-seura Crystal Palacen tähti Jean-Philippe Mateta haluaa siirron pois keinolla millä hyvänsä. Ranskalaishyökkääjä vei asiansa FIFA:lle.
Valioliiga-tähti Jean-Philippe Mateta nostatti myrskyn seurassaan viime viikolla. Hyökkääjä esitti tyrmistyttäviä väitteitä sopimuksestaan Crystal Palacen kanssa.
Mateta väitti BBC:n mukaan, että viimeiset 12 kuukautta hänen sopimuksestaan eivät ole olleet pitäviä. Ranskalainen vei asiansa jopa FIFA:lle asti vaatien Palace-diilinsä purkamista. Kansainvälinen jalkapalloliitto hylkäsi kuitenkin tähtipelaajan valituksen vedoten, ettei aihealue kuulu heidän toimivaltaansa.
Mateta teki myös valituksen Valioliigan riippumattomaan välimiesoikeuteen. Hän on kuitenkin toistaiseksi edelleen Palacen sopimuspelaaja kesään 2027 saakka voimassa olevan paperinsa myötä.
Mateta oli jo viime kaudella lähellä siirtoa Italiaan AC Milaniin. Serie A -siirto lopulta tyssäsi ranskalaiselle sattuneeseen polvivammaan.
Mateta sai kevätkaudella kuulla loukkaantumisesta toivuttuaan buuauksia lontoolaisseuransa Palacen kannattajiltaan buuauksia. Kauden lopussa hän kuitenkin nousi jälleen konnasta sankariksi Konferenssiliigan voiton ratkaisseella maalillaan Rayo Vallecanon verkkoon.
Mateta on yhteensä laukonut lähes viisi- ja puolivuotisella Palace-urallaan 203 otteluun 62 maalia. Atleetin Jasso-ohjelman juontaja Lari Silvennoinen näkee lontoolaisseuran kulttisankarin käytöksen hyvin erikoisena.
– En ole ikinä nähnyt pelaajaa, joka haluaa noin paljon pois omasta seurastaan, Silvennoinen ihmetteli ohjelman tuoreimmassa jaksossa.
Silvennoisen mielestä on kaksi syytä, miksi Mateta ei ole saanut siirtoa pois Palacesta vuosien varrella.
– Se pyytää liikaa rahaa tai se ei ole kunnossa. Se on kieltäytynyt Palacelta jostain sadasta sopimustarjouksesta ja se taitaa tienata edelleen 40 tonnia viikossa, mikä on ihan miniraha. Mutta jos se kiukuttelee ja haluaa koko ajan lähteä, niin se on itse tuollaisessa limbossa vaan nyt.
Crystal Palace on aloittanut Valioliiga-kauden kahdella tappiolla. Takareisivaivasta kärsivä Mateta ei ollut kokoonpanossa viime perjantaina, kun Manchester City murjoi lontoolaisseuran Etihadilla 4-1-lukemin.























