Vuonna 2022 Lauri Markkanen kaupattiin Cleveland Cavaliersista Utah Jazziin. Siitä asti olen maksanut noin 100 euroa vuodessa NBA:n League Passista nähdäkseni kaikki Markkasen pelit. Yhtään pudotuspeliä en ole nähnyt, mutta järjenköyhää tankkaamista sitäkin enemmän, kirjoittaa Atleetin toimittaja Lauri Hollo.
Ja Lauri Markkasta olen nähnyt vuosi vuodelta vähemmän, kun hän on ollut kovin usein ikävästi ”loukkaantuneena”. Nyt Jazz on vihdoin saanut joukkueensa kokoonpanon sellaiseen kuntoon, ettei tarvitse enää hävitä (ja hävetä) hampaat irvessä. Nyt tavoitellaan oikeasti pudotuspelipaikkaa.
On suomalaisnäkökulmasta suorastaan pyhäinhäväistys, ettei Markkanen ole yhdeksän NBA-kautensa aikana päässyt pelaamaan yhtäkään play off -ottelua. NBA-matseja Markkasella on takanaan jo 492. Niissä hän on pussittanut keskimäärin 18,9 pistettä.
Miehen piste-ennätys on huimat 51 paunaa liki tasan vuoden takaa. Siitäkään uroteosta ei ollut Jazzille hyötyä: kausi meni – tai se pantiin menemään – tutusti kivikkoon.
Utahin ”tankkaaminen” kannatti sikäli, että seura pääsi varaamaan erittäin lahjakkaan 19-vuotiaan takamiehen Darryn Petersonin täksi kaudeksi. Hän oli ilman muuta draftin halutuimpia pelaajia.
Peterson ei toki ole vielä valmis, mutta esimerkiksi viime kauden ykkösvaraus Cooper Flagg teki heti avauskaudellaan Dallasissa huimaa jälkeä. Petersonilla on kaikki kyvyt olla mainio NBA-pelaaja heti kättelyssä.
Myös edellisen kauden viitosvaraus Ace Bailey on lahjakas kuin mikä, mutta kovin nuori vielä hänkin, 20-vuotias. Laituri teki ensimmäisellä kaudellaan Jazzissa oikein asialliset tilastorivit. Nuoreen kaartiin kuuluu myös pian 23 vuotta täyttävä pelintekijä Keyonte George, joka on jo osoittanut, että hänellä on kyvyt sarjan supertähdeksi.
Onko Markkanen iskussa?
Viime kaudella Jazzin joukkueeseen tuli iso kokeneempi palanen, 27-vuotias Jaren Jackson jr. Hän on erinomaisen monipuolinen laituri / sentteri, joka on jo osaamisensa liigan kovimmalla tasolla näyttänyt. Tulosta syntyy niin puolustuksessa kuin hyökkäyksessäkin.
Yksi takaiskukin toki koettiin, kun Markkasen hyökkäyspään aisapari ja kivikova puolustaja Walker Kessler myytiin viime kaudella Los Angeles Lakersiin. Se oli harkitsematon peliliike, sillä 218-senttinen Kessler olisi sopinut tämän kauden Jazziin kuin nenä naamaan.
Joukkueen rakennus on kuitenkin onnistunut sikäli hyvin, että jo mainitun ydinryhmän takaa löytyy oikeinkin kunnollisia rotaatiopelaajia. Tankkaamisen positiivinen puoli on se, että juuri tuo porukka sai viime kaudella paljon kokemusta ja peliminuutteja, kun tähtiä lepuutettiin. Se maksaa tällä kaudella itseään takaisin.
Yksi pieni juttu vielä hiukan epäilyttää. Markkanen oli kesän maaotteluissa jopa hämmentävän keskinkertainen, eikä hän ole harjoitusotteluissakaan esittänyt mitään maagista. Toivotaan, että paukut on säästetty siihen, kun kausi pyörähtää viikon päästä toden teolla käyntiin.
Lauri Markkanen on kuitenkin joukkueen ainoa supertähtiluokan pelaaja, jolta odotetaan illasta toiseen hurjaa panosta. Ja juuri sitä minäkin maksavana asiakkaana haluan nähdä.
Näkökulma: Lauri Hollo
















