Kokeneet Harri Pesonen ja Rasmus Rissanen vertasivat Atleetin pyynnöstä Suomen liigan tasoa Sveitsiin ja Ruotsiin.
JYVÄSKYLÄ. Jääkiekon SM-liigan, tai nykyisin virallisesti Liigan, taso on ollut viime vuosien kestopuheenaihe.
2000-luvun taitteessa SM-liigaa pidettiin jopa perustellusti maailman toiseksi kovatasoisimpana sarjana, siis parhaana NHL:n jälkeen.
Sitä mukaa kun maa on kiertänyt kierroksiaan auringon ympäri, maailma on muuttunut valtavasti. Niin myös jääkiekkomaailma.
Nykyään asiantuntijat puhuvat, että Suomen Liigalla on vaikeuksia mahtua edes Euroopan viiden parhaan jääkiekkosarjan joukkoon.
Sveitsi ja Ruotsi ovat selvästi edellä, joidenkin mielestä myös Tshekin ja Saksan liigat ovat ajaneet kotoisen pääsarjamme ohi. Monien puheissa Slovakian ja Suomen liigat vilahtelevat samassa lauseessa.
Nyt puhuttiin siis pelillisestä tasosta. Palkanmaksajana Suomen Liigan taso on myös romahtanut. Ainakin Sveitsi, Ruotsi ja Saksa ovat selvästi edellä.
Moni Ruotsin SHL:ssä pelaava suomalainen on kiteyttänyt asian niin, että Ruotsista saa nettona sen minkä Suomesta bruttona. Lisäksi Ruotsissa palkkojen rahastointimahdollisuudet ovat selvästi Suomea edellä.
Muualla kärki on kovempi
Jyväskylässä JYPin ja Kärppien välisessä ottelussa pelasi perjantaina kaksi erittäin kokenutta pelaajaa, jotka palasivat täksi kaudeksi pitkältä ulkomaiden kierrokselta Suomeen.
JYPin hyökkääjä Harri Pesonen, 38, vietti ulkomailla 14 vuotta: kaksi kautta Pohjois-Amerikassa, yhden Venäjällä ja peräti 11 kautta Sveitsissä.

Kärppien puolustaja Rasmus Rissanen, 35, taas on pelannut uransa ensimmäiset SM-liigaottelut vasta tällä kaudella. Rissanen lähti vuonna 2009, 18-vuotiaana, Pohjois-Amerikan juniorisarjaan WHL:ään.
Rissanen vietti seitsemän kautta Pohjois-Amerikassa, pelasi sitten kaksi kautta KHL:ää Jokereissa, ja kahdeksan edellistä kautta mies luuti Ruotsin liigassa SHL:ssä.
Atleetti kysyi kokeneiden pelimiesten näkemystä SM-liigan nykytasosta ja pyysi näitä vertaamaan sarjan tasoa Sveitsin ja Ruotsin liigoihin.
– On vähän vaikea suoranaisesti verrata sarjoja, kun se on aina niin, että koko ympäristö vaihtuu. Mutta kyllä Sveitsissä joukkueiden kärki on ihan eliittiä. Väittäisin, että se on lähellä NHL-tasoa, millaisia pelimiehiä siellä on. Siinä Sveitsin liiga on edellä, Pesonen vertaili.
– Mutta vaikka mitä on puhuttu Liigan tasosta, ei itsestäni tunnu, että täällä olisi huonotasoisempi liiga. Päinvastoin täällä näkee, että joukkueet ovat hyvin valmennettuja ja organisoituja. Kun vastassa on joukkue, joka puolustaa hyvin, ei siellä ilmaisia paikkoja tule, Pesonen vertaili.
Myös Rissanen pyrki muotoilemaan kauniisti sen, että Ruotsin SHL on varsinkin kärkipelaajien osalta kovatasoisempi sarja kuin SM-liiga.
– On näissä sarjoissa pelillisiä eroja. Siellä (Ruotsissa) mennään ehkä päästä päähän pikkuisen kovempaa vauhtia, Rissanen sanoi.
– Ja tottakai kärki siellä on himpun verran laadukkaampi. Mutta se on ihan ymmärrettävää, kun siellä on vähän isommat piirit. Mutta kovaa mennään täälläkin, Rissanen vertaili pelin ja pelaajien eroja.
Yritätkö sanoa, että SM-liiga on taktisempi sarja?
– Ehkä peli täällä on välillä vähän tarkkaa. Vähän, sanotaanko, jarrutellaan ja pelataan fiksummin. Miten sen nyt sanoisi, Rissanen pyöritteli.
– Ei mennä ihan niin kovaa.
Harri Pirinen, Jyväskylä

























