Päivän veto: Aussit laittavat Egyptin ahtaalle

Positiossa |

Viimeisiä jatkopaikkoja neljännesvälieriin aletaan selvitellä perjantai-iltana yhdeksältä, kun Australia ja Egypti kohtaavat Dallasissa. Positiossa-ammattivedonlyöjät löytävät piilevää arvoa nimettömästä aussinipusta.

Perjantai-illan huumaan Egypti lähtee ennakkosuosikkina, mutta turhan isona sellaisena. Egypti on pelannut ihan mukiinmenevät kisat tähän mennessä, mutta suurimpiin tähtiin kuuluva Omar Marmoush on ollut yössä. Man Cityn tähtihyökkääjän tulisikin lunastaa kansakuntansa valtavat odotukset, sillä ikääntyvä Mohamed Salah ei kykene yksin kantamaan koko tehovastuuta. Kaiken lisäksi Salahin pelikunto on ollut suurin kysymysmerkki peliin tultaessa, sillä herran reisi alkoi oireilla lohkovaiheen viimeisessä ottelussa. Tämän hetken tietojen mukaan mies olisi kyvykäs avaamaan ottelun, mutta täyttä varmuutta asiasta ei ole.

Australia oli koko alkulohkon juuri sitä, mitä odotettiin: tiivis ja sinnikäs altavastaajapaketti, jonka ryhmitelmää ei helposti pureta. Vastaan se iskee terävästi, minkä alkulohkossa sai tuta iso suosikki Turkki, joka totesi Socceroosin 2–0-lukemin paremmakseen. Kärjessä Ausseilta löytyy Norwichin kulmikas mutta tehokas Mohamed Toure, joka todennäköisesti palaa takaisin avaukseen pudotuspeliotteluun. Mies ei ole vielä saanut hanaansa auki tässä turnauksessa, mutta potentiaalia löytyy.

Egypti on parhaimmillaan päästessään iskemään terävästi vastaan, kuten nähtiin Belgia-ottelussa. Joukkue on muutenkin ollut odotuksia selvästi aktiivisempi tässä turnauksessa. Tänään se kuitenkin joutuu ottamaan pallonhallinnan, mikä ei aina ole sille se helpoin tehtävä. Se ei ole kohdannut näissä kisoissa vielä Australian tasoista matalaa blokkia, joten nähtäväksi jää, miten Salah–Marmoush–Emam Ashour -kolmikko kykenee tiirikoimaan lukon auki.

Ottelu: Australia – Egypti, 4.7.2026 klo 21.00

Vihje: Australia hoitaa 66,5 prosentin todennäköisyydellä joko tasapelin tai voiton 90 minuutin jälkeen, joten lapulle otetaan Australian +0,5 maalin tasoitus tai X2-pelikohde 1,50 rajakertoimella. Vedonlyöntimarkkinoilta löytyvillä 1,65-tason kertoimilla tästä saa siis pienen jännärin perjantai-iltaan.