Saara Keskitalo salaili syitä – ei mitään selityksiä mysteeriin

Otto Palojärvi |

Saara Keskitalo lukeutui Birminghamin EM-kisoissa suomalaispettymyksiin. Hän karsiutui EM-finaalista juostuaan välierissä vaatimattoman ajan 13,09.

Kesäkuussa Saara Keskitalo oli juossut Suomen ennätysajan 12,64. Se tulos olisi tuonut EM-kultaa, joskaan ajat eivät olosuhteiden takia ole vertailukelpoisia.

Keskitalon alkukesä oli hurja. Kesäkuun lopulla hän keskittyi harjoitteluun loppukautta varten. Hyvä tulostaso ei palautunutkaan.

– En mä usko, että se jäi siitä kovin paljon kiinni. Viimeistelyviikolla osa palasista saatiin napsumaan, että nyt se alku loksahti kuitenkin sen verran hyvin, eikä matka katkennut siihen ekaan aitaan, mikä on ollut vähän trendinä tässä. Mutta se viimeinen silaus jäi puuttumaan. Valitettavasti, totesi Keskitalo Atleetin toimittajan Jari Porttilan haastattelussa.

Keskitalo painottaa, että tästä kesästä pitää parantaa.

– Kevään harjoittelu onnistui hienosti. Nyt pitää vielä viilata se, että saadaan kestämään se läpi kesän.

Miten Keskitalon vahva tulostaso sitten katosi. Oliko hänellä vaivoja?

– Pidetään ne sillä tavalla omina juttuina. En anna mitään selityksiä. Sellaista se on. Kaikilla on aina omat haasteensa, Keskitalo vastasi salamyhkäisenä.

Kisapaikka oli kuitenkin virstanpylväs hänen urallaan.

– Tää oli mun debyytti aikuisten arvokisoissa EM-tasolla, Keskitalo muistutti.