Video: Sportivo TV

Sami Pajari teki paljastuksen uran ensimmäisen voiton jälkeen – ”Sellainen kutina oli”

Ville Hirvonen |

TARTTO. Toyotan Sami Pajari toteutti suuren unelmansa sunnuntaina päättyneessä Viron MM-rallissa, kun hän ajoi uransa ensimmäiseen pääluokan osakilpailuvoittoon.

Pajarin kehityskäyrä on ollut nousussa tällä kaudella. Vielä viime kaudella hän keskittyi lähinnä totuttelemaan pääluokan metkuihin, mutta tällä kaudella on sitten alkanut tulla myös tulosta.

Tammikuussa ajettu kauden avausosakilpailu Monte Carlossa meni vielä pahemman kerran penkin alle, mutta sen jälkeen suomalainen pystyi hienosti nollaamaan tilanteen.

Monten jälkeen lahtelainen Pajari, 24, on ajanut jo viisi kertaa palkintokorokkeelle ja nyt tuli sitten se täydellinen onnistuminen.

Pajari hallitsi Viron MM-rallia alusta loppuun ja ajoi lopulta voittoon peräti 19,5 sekunnin erolla tallikaveriinsa Oliver Solbergiin nähden.

– Tosi hyvä fiilis. Ei tule varmaan kenellekään yllätyksenä, että on aika onnellinen ja helpottunut olo tällaisen kisan jälkeen, Pajari sanoi Atleetin haastattelussa.

Pajari oli kisan jälkeen todella liikuttuneessa tilassa, ja vielä tunti kisan päättymisen jälkeen suomalainen oli hieman hämillään.

– Ehkä tässä ei ole vielä ehtinyt ihan kunnolla tajuamaan sitä, että mitä tuli tehtyä, Pajari sanoi.

Pajari osasi ennustaa, että Virossa kaikki voisi mennä täysin nappiin.

– Kyllä vähän sellainen kutina oli. Shakedown vain vahvisti sitä tunnetta, Pajari sanoi.

– Sitten se oli ihan selkeää, että lähtee ajamaan vaan siihen perjantaihin ihan täysillä ja sen minkä vain osaa. Kaikki tuntui natsaavan aika hienosti alusta loppuun, Pajari jatkoi.

Pajarin meno oli koko viikonlopun hämmentävän helpon näköistä. Suomalaisen ajaminen palautti mieleen Kalle Rovanperän upean voiton Viron MM-rallista vuodelta 2022.

– En sano, että tämä olisi missään vaiheessa helpolla tullut, mutta nyt löytyi sellainen hyvä rytmi siihen ajamiseen. Minulla tuli koko ajan ihan luontevasti, kun taas ehkä muut joutuivat hieman tuskailemaan. Nyt lähti vain homma heti oikeille raiteille ja natsasi kaikki, Pajari linjasi.