Selkeä viesti Israeliin – Egyptin futisvoitto omistettiin palestiinalaisille

Otto Palojärvi |

Egypti eteni jalkapallon MM-kisojen neljännesvälieriin voitettuaan Australian rangaistuspotkukilpailussa. Jatkoajan jälkeen tilanne oli ollut 1-1.

Egyptin joukkueen lehdistötilaisuudessa fanitoimittajat astuivat esiin. Egyptin media otti päävalmentaja Hossam Hassanin aplodien kera vastaan.

Muiden islamilaisten valmentajien tavoin Hossam Hassan kiitteli Jumalaa. Mutta hän yhdisti myös politiikkaa ja urheilua mainittuaan palestiinalaiset. Hän viesti samalla taatusti myös Israelin suuntaan.

– Ajattelin vain Egyptin faneja. Rukoilin Jumalalta voittoa. Tee Egyptin fanit onnellisiksi. Onnittelut kaikille egyptiläisille joka puolella. Onnittelut myös arabikansoille ja Afrikan maille. Omistan tämän voiton myös Palestiinan ihmisille.

Media suhtautuu Egyptissä maajoukkueeseen kriittisesti, jos menestystä ei tule. Myös Hossam Hassania on kritisoitu.

– Kiitos myös teille median edustajille. Kritiikistä ja positiivisesta kirjoittelusta. Olette vieneet meitä eteenpäin, Hossam Hassan sanoi.

Hossam Hassan korosti rukoilleensa rankkarikisan aikana.

– Oli niin valtava paine. Halusimme tehdä egyptiläiset ja arabikansat onnelliseksi. Olin hyvin onnellinen, että saavutimme tämän. Rankkarikisassa rukoilun Jumalaa, että hän tekisi kansamme onnelliseksi.

– Olen ylpeä pelaajista. Miten vastasimme tähän haasteeseen. Pelasimme vahvan ottelun. Kontrolloimme peliä. Australia pelasi hienosti myös ja heillä oli huonoa onnea. Kaikki kunnia heille, hän lisäsi.

Kotimaahan Egyptiin Hossam Hassan lähetti nöyrän pyynnön.

– Pyydän heitä rukoilemaan puolestamme, jotta he olisivat onnellisia. Pelaajat vievät itseään eteenpäin, jotta tekisivät egyptiläiset onnellisiksi. Kiitämme myös presidenttiämme. Toivottavasti hän on tyytyväinen.

Egyptin Mohamed Hany nousi ottelussa vähemmän mairittelevan tilaston kärkeen. Hän teki jo toisen oman maalinsa.

Päävalmentaja puolusti Hanya.

– Hän ei tee tahallaan omia maaleja. Hän on parhaimpia pelaajiamme. Hän pelaa huipputasolla. En tuomitse häntä kahdesta virheestä. Arvioin häntä kokonaissuorituksen perusteella.

Hossam Hassan painottaa, että myös Egyptin pääsarja on todistanut tasonsa maajoukkueen ollessa MM-kisoissa 16 parhaan joukossa.

– Haluaisimme lisää pelaajia Euroopan kovin sarjoihin. Meillä on valtaosa Egyptin sarjassa. Mutta silläkin perusteella tämä on upea saavutus Egyptin jalkapallolle. Pelaajat ovat todellakin saaneet oppinsa Egyptissä ja olemme tehneet historiaa.

ARTIKKELIIN LIITTYVIÄ AIHEALUEITA