Sunnuntain T75 on urheilullisen tasonsa ohessa myös pelillisesti parasta suomalaista vedonlyöntiä. Atleetti tekee nostot viiteen lähtöön. Jokainen nostoista on takuuvarmasti alipelattu hamaan peliajan päättymiseen saakka. Kolmen niistä kuuluisi olla ykkössuosikki, vaikka pelijakauma väittää toista.
* Atleetin päivän nostot -palstalla peilataan päivän kiinnostavimpia urheilutapahtumia vedonlyönnin näkökulmasta. Tarkoituksena ei ole suositella pelaamista, vaan tuoda esiin otteluun tai kilpailuun vaikuttavia oleellisia seikkoja, joiden käsittely on luontevinta vedonlyönti -kulmalla.
Atleetin päivän nosto 1: T75-1 numero 8 Lumi-Oosa
Santtu Raitalan rattailleen saava 8 Lumi-Oosa (voittosauma 39 %) nousee erittäin mielenkiintoiseksi nostoksi T75-pelin avauskohteessa. Perinteisesti kesäkuumien myötä huippukuntoon noussut Harri Kotilaisen valmennettava suuntaa ulkoradaltakin kohti johtopaikkaa ja olisi siitä vaikea lyötävä jopa huippukuntoon virinneelle suosikki 7 Rautiannalle. Vaikka Lumi-Oosan viime suoritukset jättävät toivomisen varaa, nyt voi olla huippustartin vuoro – sitä puoltaa sekin, että tamma on siemennetty ja jos se on tullut kantavaksi, silläkin saattaa olla iso iskukykyä nostava vaikutus.
Jos pelaat, niin suositeltu panos Lumi-Oosalle on korkeintaan 0,5 % pelikassasta.
Atleetin päivän nosto 2: T75-2 numero 4 BWT Jackpot
Myös kakkoskohteen nosto 4 BWT Jackpot (voittosauma 30 %) saattaa olla kantavana ja vaikkei olisikaan, tänään nähtäneen Hannu-Pekka Korven laatutammalta jälleen sen luokkaa kunnioittava esitys. Johtopaikka häämöttää, kenkiä riisutaan ja pahin vastustaja 9 Mint Match sai rata-arvonnassa mustan pekan.
Jos pelaat, niin suositeltu panos BWT Jackpotille on korkeintaan 0,5 % pelikassasta.
Atleetin päivän nosto 3: T75-4 numero 3 Magnitude
3 Magnitude (voittosauma 39 %) on lähellä johtopaikkaa, josta se haastaisi suosikki 7 Ancion. Magnitude nousee jopa Atleetin niukaksi ykkössuosikiksi, sillä viime startin vaisuus lienee nyt tipotiessään. Hannu-Pekka Korpi lienee satsannut ruunallaan juuri tähän starttiin, joten siinä on jopa ideavarman ainesta.
Jos pelaat, niin suositeltu panos Magnitudelle on korkeintaan 0,5 % pelikassasta.
Atleetin päivän nosto 4: T75-5 numero 2 Arctic Fiona
2 Arctic Fiona (voittosauma 60 %) floppasi mystisesti viime startissaan. Juho Ihamuotila onkin ajanut nyt viime kerrasta poiketen tammallaan tiukat viimeistelyt, jolloin ylivoimaisen luokan omaavan maharajahilaisen luulisi nousevan tasolleen. Pelikansa tuijottaa nyt aivan liikaa viime startteja, kun pitäisi nähdä iso kuva, joka paljastaa Arctic Fionan ylivertaisuuden.
Jos pelaat, niin suositeltu panos Arctic Fionalle on korkeintaan 1 % pelikassasta.
Atleetin päivän nosto 5: T75-6 numero 4 Paavolan Hurmos
Suomenhevosten Suur-Hollola-ajo on tänä vuonna erittäin tasainen ja myös hankala arvioitava. Turvallisinta on ottaa koko suosikkiviisikko kupongille. Näiden seuraksi kannattaa ruksia 4 Paavolan Hurmos (voittosauma 9 %), sillä Jani Ruotsalaisen valmennettavan taso on melko lähellä rodun kärkikastia, kunto on huipussaan ja lisäksi asemat puoltavat suuresti. Pienellä paalulla nelosradalta Tommi Kylliäinen voi kiertää isompaa volttirinkiä ja kääntää väljästi menosuuntaan, jolloin keulapaikka on hyvinkin mahdollinen. Takamatkalta tulee heti alussa kovaa painetta, mutta juoksunkulun suosiessa Paavolan Hurmoksen seppelöiminenkään ei saa yllättää.
Jos pelaat, niin suositeltu panos Paavolan Hurmokselle on korkeintaan 0,2 % pelikassasta.
Kommentit muihin T75-lähtöihin
Kolmoskohteessa odotetaan suosikki 4 Miss White Goldin nousevan tasolleen. Tamman peliprosentit ovat jäämässä selvästi alakanttiin, mutta vaisuhkon alkukauden jälkeen se ei saa täyttä luottoa. Suuryllätystä havittelevien kannattaa otaa 1 Daisy Ice ja 6 Arctic Gem harkintaan.
T75-rivin päättävässä lämmiveristen Suur-Hollola-ajossa odotetaan suursuosikki 3 Massimo Hoistin (voittosauma 77 %) näytöstä. Todennäköisesti sellainen nähdäänkin, mutta voi hyvinkin olla, että esimerkiksi Pekka Korven kova kolmikko on aktiivisella taktiikalla liikkeellä, jolloin suosikki joutuisi hakemaan voittoa vaikeimman kautta. Niinpä 11 Main Stage nousee mielenkiintoiseksi haastajaksi. Täysin ei kannata unohtaa täysin pelaamatonta 8 Estelle Travianiakaan – toki sen voitto pudottaisi penkiltä, mutta totosija ei.
Lahden T75-kierros alkaa sunnuntaina kello 14:45. Onnea matkaan!
Nyt Ruotsin raveja voi seurata myös Atleetin sivuilta. Rekisteröidy ja katso ATG:n kansainvälistä englanninkielistä lähetystä Atleetin sivuilta.
Seuraa Atleetti Raveja Facebookissa ja Instagramissa, niin tiedät mitä raveissa tapahtuu!























