HIFK on noussut vaivihkaa Liigan kärkeen, vaikka tälläkin palstalla joukkueen peliesityksiä on tullut kritisoitua. Maalivahtipeli on sujunut viimeistään Niko Hovisen liityttyä rosteriin ja hyökkäyspään tehot ovat olleet kohdillaan. Niinpä Atleettikin on lämmennyt ja tänään ollaan stadilaisten puolella. HIFK:n kokoonpanossa ei ole illan otteluun uusia poissaolijoita.
TPS rankattiin ennen kauden alkua sarjan viidenneksi (lue lisää), eikä iso kuva ole muuttunut, vaikka joukkue löytyykin sarjataulukon häntäpäästä. Joukkueen kokoonpanosta puuttuu edelleen mm. Casimir Jürgens ja maalissa aloittaa 19-vuosias Noa Vali.
Tässä ottelussa kertoimet ovat yllättävän tasaiset, vaikka kaiken järjen mukaan HIFK on tällä hetkellä iskukyvyltään TPS:ää hieman edellä. Niinpä Atleettikin nappaa HIFK:n kupongille.
Atleetin päivän veto: HIFK voittaa (1×2), Atleetin arvio 49 %.
⭐/⭐⭐⭐
Korkein kerroin: @2,14
Jukurit toisena vetovihjeenä
Jukurit on vajonnut sarjataulukon hännille, vaikka maalipaikkatilastojen mukaan joukkue on pelannut mukiinmenevästi. Tärkein tilasto on eli voittojen määrä on kuitenkin heikolla tolalla. Sarja on kuitenkin nuori ja paljon ehtii tapahtua. Jukuritkin saattaa hyvinkin nousta sarjan edetessä keskikastiin. Tänään joukkueen maalissa aloittaa Matthieu Herpin. Mikkeliläisten kokoonpano ei ole edelleenkään ehjä, vaan esimerkiksi alkukierroksilla hurjastellut Max Ellis on sivussa.
Lukko on kivenkova vastustaja. Atleetti simuloi raumalaiset ennen sarjan alkua jopa kärkeen tasavahvasti Tapparan kanssa, eikä näkemyksestä ole tarvetta nähdyn perusteella lipsua. Lukon maalissa aloittaa Daniel Lebedeff, ja muutenkin kokoonpano illan otteluun on paras mahdollinen.
Tässä ottelussa kohtaavat siis sarjataulukon viimeinen ja ranking-kärki. Atleetti tarraa ensin mainittuun eli Jukureihin. Liiga on tasainen sarja ja kertoimet ovat tässä ottelussa liian suotuisat Lukolle.
Atleetin päivän veto: Jukurit voittaa, pelaa tasan tai häviää korkeintaan yhdellä maalilla (+1,5 maalia), Atleetin arvio 55 %.
⭐/⭐⭐⭐
Korkein kerroin: @1,99
Tänään tv:ssä: Voit seurata Liigaa MTV Katsomo -palvelussa. Ottelut alkavat klo 18:30.