ZÜRICH Leijonat jääkiekon MM-kisoissa sunnuntaina kohtaava Itävalta hävisi lauantaina Saksalle maalein 2-6.
Itävalta koki ikävän takaiskun. Voitto olisi vienyt Itävallan varmasti puolivälieriin.
Taiston tauottua Atleetti haastatteli Vihdin Palojärveltä kotoisin olevaa Itävallan suomalaismaalivahtia Atte Tolvasta, jonka nuorempi veli Eeli Tolvanen on menestynyt Leijonissa sekä NHL:ssä.
– Totta kai toivottiin, että saataisiin voitto otettua tästä, mutta tänään ei saatu tota parasta irti, niin tuossa on tulos, Atte Tolvanen summasi.
Saksa käytti paikkansa hyväkseen myös kovalla prosentilla. Yhden maalin Itävalta rähmi omiin.
– No joo, kyllä varmasti oli tasaisempi peli kuin lukemista voisi päätellä. Vähän huonoa tuuriakin oli noissa muutamissa maaleissa. Olisi voinut olla tietenkin tiukemmat lukemat, arvioi Tolvanen.
Saksan joukkueessa pelasi myös neljä NHL-kiekkoilijaa. Heistä puolustaja Moritz Seider esitti kaukalossa virtuoosimaista taitoakin pyöritellessään näyttävästi ylivoimaa.
– Kyllähän ne totta kai näkyivät. Niille, kun antaa paikkoja, niin ne laittaa sisään. Peruseurooppalainen jamppa, niin totta kai se vaikeuttaa maalivahdin näkökulmasta pelaamista, kommentoi Tolvanen Saksan tähdistä.
Sunnuntai-iltana Itävalta joutunee kunnon mankeliin, kun vastaan tulee Suomi. Miten Itävalta voittaisi Suomen.
– Pitäisi pelata järkevästi. Sehän on se resepti siihen, että pelaa järkevästi. Puolustetaan hyvin ja pysytään poissa boksista. Siinä on yksi tapa, miten se on mahdollista, Tolvanen vastasi.
Vaikka Itävalta häviäisi Suomelle, olisi jatkopaikka silti yhä sen omissa käsissä. Tiistain ottelussa Yhdysvaltoja vastaan Itävallalle riittäisi voitto rankkareissakin puolivälieräpaikkaan.
– Isossa kuvassa ollaan pelattu ihan hyvin. Vielä on kaikki ihan omissa käsissä. Se on hieno juttu, totesi Tolvanen Itävallan tilanteesta.
Otto Palojärvi


























