Lauantain T75-kierros ratkotaan länsinaapurin rajan tuntumassa ja se tietää myös sen, että mukana on kilpailemassa ruotsalaisia hevosia. Ruotsissa Bollnäs isännöi T85-kierrosta.
Lauantaina ravataan Torniossa yhteensä 11 lähdön verran. T75-peli starttaa ravien viidennestä lähdöstä kello 14:45 ja luvassa on myös reilu 20 000 euron jackpot. Ensimmäisessä kohteessa epäonnesta viime aikoina kärsinyt Velocius Crowd One pyrkii palaamaan voittojen tielle. Toinen kohde on äärimmäisen tasainen enintään 30 000 euroa tienanneiden lämminveristen lähtö. Kolmannessa kohteessa voitokkaat Lykke Li Hoss sekä Västerbo Outlander erottuvat hieman.
Neljännessä kohteessa ensimmäistä kertaa urallaan autolähdön eturivistä lähtevä Lumi-Ukki on selvä ennakkosuosikki. Viides kohde on lämminveristen avoin koitos. Ruotsalaisvieraat ovat saaneet hyvät lähtöpaikat ja starttaavat mahdollisina menestyjinä.
Illan päälähtö on 4-5 vuotiaiden Midnight Race. Overhead Panelin jäätyä pois lähtö tasoittui hieman, mutta on edelleen erittäin tasokas. Illan päättää kylmäveristen lyhyt tasoitusajo, jossa ennakkosuosikit tulevat paalulta, mutta takamatkoiltakin starttaa hyviä hevosia.
Lauantain ravataan myös Hankasalmella ja sunnuntaina Suomessa raveista vastaavat Riihimäki sekä Härmä.
Bollnäsissa ratkotaan T85-kierros ja Enghienissä Elitloppet-hevosia
Ruotsin puolella lauantain 85-raveista vastaa tällä viikolla Bollnäs. Kierroksella on luvassa reilu 2,1 miljoonan euron jackpot joten mielenkiintoa on luvassa. Avauskohde on tammalähtö ja kaksikko Rania Zon sekä Havana Heaven erottuvat hieman. Toisessa kohteessa viimeksi Harper Hanoverissa kolmanneksi sijoittunut Erik the Phantom palaa lyhyeltä tauolta. Kolmas kohde on tasainen kylmäveristen tasoitusajo.
Kultadivisioonassa Mellby-hevoset Joker sekä Knekt starttaavat ennakkosuosikkeina. Viides kohde on lämminveristen lyhyt ryhmäajo. Piccadilly Pellini aloittaa Robert Berghin tallista ja on heti valmist menestymään. Kuudennessa kohteessa Örjan Kihlström ottaa tuntumaa lahjakkaaseen Prinsesse Ness Tjohon.
Päivän duossa Daniel Wäjerstenin tallista on mahdollista tulla menestyjät molempiin lähtöihin. Ensiksi Illuminato koittaa selvittää sisäradan paikan ja päätöskohteessa Youans Son starttaa selvänä ennakkosuosikkina. Illuminatoa haastaa myös Anssi Nordforsin omistama voitokas Global Evolution.
Sunnuntaina Ruotsissa ravataan Lindesbergissä.
Ranskassa Enghienin raviradalla ravataan lauantaina avoin Prix Jean-Luc Lagardere, jossa on mukana Elitloppetissakin vierailleet Jabalpur sekä Inexess Bleu.
Nyt Ruotsin raveja voi seurata myös Atleetin sivuilta. Rekisteröidy ja katso ATG:n kansainvälistä englanninkielistä lähetystä Atleetin sivuilta.
Seuraa Atleetti Raveja Facebookissa ja Instagramissa, niin tiedät mitä raveissa tapahtuu!





















