Helsingin IFK on yhdessä asiassa jääkiekon SM-liigan kummajainen – positiivisella tavalla, kirjoittaa Atleetin urheilutoimittaja Ville Hirvonen.
Suomikiekon jättiläinen on voittanut edelliset Suomen mestaruutensa vuosina 1998 ja 2011. Edellisestä mestaruudesta tulee siis ensi keväänä kuluneeksi jo 16 vuotta.
SM-liigan finaaleissakin HIFK on vieraillut edellisen kerran yli kymmenen vuotta sitten, keväällä 2016.
Menestymättömyys ei ole kuitenkaan näkynyt millään tavalla IFK:n kotiareenan Nordenskjöldinkadun jäähallin eli Nordiksen yleisömäärissä. Eräänlainen maksimaalinen osoitus IFK:n kannattajakulttuurista koettiin lauantaina.
IFK oli hävinnyt torstaina Jokereille paikallispelin umpisurkean esityksen jälkeen, mutta heti seuraavassa pelissä KalPaa vastaan Nordis myytiin loppuun ensi kertaa tällä kaudella. KalPa-ottelua oli seuraamassa 8200 katsojaa.
Tyhmyyttä vai upeaa urheilukulttuuria?
Kyseistä ilmiötä voidaan tarkastella kahdella eri tavalla. Toisaalta voidaan ihmetellä sitä, miksi IFK:n yleisö haluaa vuodesta toiseen maksaa tuotteesta, joka ei kovinkaan usein ole kunnossa – ja ennen kaikkea, miksi se haluaa rahoittaa tätä sirkusta omilla rahoillaan vuodesta toiseen ilman palkintoa eli urheilullista menestystä.
Toisaalta kyseessä on vankka näyttö IFK:n kannattajakulttuurista.
Suomea huomattavasti suuremmissa urheilukulttuureissa hallit ja stadionit täyttyvät lähes täysin riippumatta siitä, miten oman kaupungin seura menestyy.
Suomessa näin ei kuitenkaan läheskään aina ole. Jos tuote ei ole kunnossa, äänestää kansa helposti jaloillaan, eikä tule paikalle tapahtumiin. Vasta menestys houkuttelee katsomot täyteen.
Ajatus on monessa mielessä nurinkurinen: juuri tappioiden ja vaikeiden jaksojen keskellähän joukkueet eniten fanien tukea kaipaisivat. Toisaalta taas katsojia ei voi liikaa moittia siitäkään, jos jatkuvien tappioiden seuraaminen ei näillä lippuhinnoilla kiinnosta.
HIFK:ssa kulttuuri tuntuu olevan erilainen. Joukkue konttasi esimerkiksi viime syksynä SM-liigan hännillä, mutta siitä huolimatta yleisömäärä alkoi lähes aina vähintään seiskalla. Ja jos ajatellaan, että IFK myy muutaman tuhat kausikorttia kautta kohden, niin tuohon määrään mahtuu aika monta satunnaiskatsojaakin, eikä pelkkiä hardcore-faneja.

Olli Jokinen ylpeä HIFK:n kulttuurista
HIFK:n nykyinen päävalmentaja Olli Jokinen on todistanut Nordiksen kulttuuria niin pelaajana kuin valmentajana. Hän on oikein sopiva henkilö siis arvioimaan sitä, mistä IFK:n kulttuurissa on oikein kyse.
– HIFK:n kulttuuri on juuri sellainen kuin pitääkin, Jokinen sanoi Atleetin haastattelussa.
– Omia tuetaan, eikä seuraa hylätä vaikeinakaan aikoina. Kannattajat tulevat paikalle ja seisovat joukkueen takana riippumatta siitä, millä sijalla olemme sarjataulukossa, Jokinen jatkoi.
Joskus kuulee sanottavan, ettei IFK ole itseasiassa vain urheiluseura. Se on monille elämäntapa. Kyseinen lause kuulostaa helposti kliseiseltä höttöpuheelta, mutta IFK:n kohdalla se tuntuu aidosti pitävän paikkaansa.
– Se kertoo tämän seuran yhteisöllisyydestä ja siitä, kuinka merkityksellinen HIFK on ihmisille. Meidänkin täytyy ymmärtää, kuinka etuoikeutettuja olemme saadessamme olla osa tätä yhteisöä, Jokinen linjasi.
Ville Hirvonen






















