Yleisurheilun yllättävä totuus: Suomessa tapahtuu jotain, mitä ei nähdä muualla Euroopassa

Otto Palojärvi |

Suomen yleisurheilun tilasta on käyty monenlaista keskustelua, mutta yleisurheilun näkyvyys on Suomessa vahvalla tasolla verrattuna lajin suurmaihin, kuten esimerkiksi Britanniaan.

Birminghamin EM-kisoissa stadion oli useamman kisapäivän iltana puolityhjä. Kisat eivät kaupungilla juuri näkyneet

– Vaikka yleisurheilu on menestyksekäs laji Britanniassa. Heillä on todella upeita urheilijoita. Mutta siltikin yleisurheilu on Britanniassa hyvin pieni laji verrattuna esimerkiksi jalkapalloon, arvioi Suomen Urheiluliiton puheenjohtaja Riikka Pakarinen Atleetin toimittajan Jari Porttilan haastattelussa.

Pakarinen korostaa yleisurheilun olevan Suomessa paljon näkyvämmin esillä.

– Suomessa yleisurheilu on erilaisessa asemassa. Jos katsotaan sitä yleistä kansan kiinnostavuutta lajia kohtaan, niin onhan se aivan eri luokkaa, kun katsotaan esimerkiksi tv-katsojamääriä. Ne on aivan eri tasolla kuin missään muualla Euroopassa.

– Jos katsotaan tilastointia, niin jääkiekko on se ykköslaji Suomessa, mutta yleisurheilu tulee kakkosena. Se on hyvin harvinaista eurooppalaisella tasolla, lisää Pakarinen.

Suomessa yleisurheilu saa myös paljon tv-näkyvyyttä. Kalevan kisoja näytetään suorana lähetyksenä ja ne keräävät paljon katsojia.

– Monissa maissa kansallisten mestaruuskilpailujen televisiointi on harvinaisuus. Suomessa se on aivan arkipäivää. Samoin kuin näiden muiden, kuten Motonet GP-kisojen televisiointi, Pakarinen muistuttaa.

– Ja pohditaan katsojamääriä. Meillä kansallisissa mestaruuskisoissa yli viidesosa kansasta katsoo niitä. Se on aikamoinen määrä, Pakarinen lisää.

Suomella on yleisurheilussa pitkät perinteet. Viime vuosina lajin suosio on ollut Suomessa jälleen nosteessa, kun EM-tasolla on tullut mitaleita ja urheilijat ovat olleet paljon esillä sosiaalisessa mediassa.