Valtteri Bottaksen osalta Itävallan F1-kilpailu kesti vain kaksi kierrosta jarrujärjestelmän sytyttyä tuleen. Suomessa Bottaksen kohtalo jäi vähille otsikoille.
Formula ykkösiä seurattiin Suomessa 1990-luvun alusta 2020-luvun alkuun saakka valtavalla kiinnostuksella. Mika Häkkisen tai Kimi Räikkösen keskeytykset kisan alussa olivat median ykkösuutisaihe jääkiekon tai jalkapallon MM-kisojen sekä olympialaisten aikanakin.
Kaukana ovat ne ajat, kun nykyään Atleetilla vaikuttava toimittajalegenda Jari Porttila vuonna 2000 ikimuistoisesti juoksi Brasiliassa Mika Häkkistä kuljettaneen auton perässä saadakseen Häkkiseltä kommentit keskeytyksen syistä.
Ja kansa kohahti, kun Häkkinen avasi autonsa ikkunan todeten Porttilalle: ”Sä olet sitkeä sissi”. Sitten Häkkinen kertoi, että hänen autostaan hajosi moottori.
Suomessa F1-kisat vetivät tuolloin tv-ääreen miljoonayleisöjä. Häkkisen suosio oli valtavalla pohjalla. F1 oli suorastaan kansallisurheilun asemassa.
Bottaksen keskeytys ei lööppeihin päässyt. Eikä moniakaan kiinnostanut uutinen, jossa Bottas kertoi, mistä Bottaksen keskeytys johtui.
Bottas voitti 2017-21 kaikkiaan kymmenen F1-kisaa, mutta ei koskaan yltänyt Häkkisen tai Kimi Räikkösen suosioon. Ongelmana oli, että hän oli Mercedeksellä kakkoskuljettajan roolissa.
Ja paljon vähemmän Bottas kiinnosti, kun hän 2022-24 ajoi Sauberilla (Alfa Romeo). Bottas taisteli enää takarivin lähtöpaikoista.
Sama tilanne Bottaksella on uudessa Cadillac-tallissa. Sinänsä Cadillac on yllättänyt, että se pystyy haastamaan tasaisesti Aston Martinia. Ennen kauden alkua Cadillacin povattiin olevan ylivoimaisesti heikoin F1-tiimi.
Loppukauden osalta tilanne vaikuttaa kuitenkin selkeältä. Bottas taistelee sijoista 19-22. Pisteille kymmenen parhaan joukkoon hän pääsee vain siinä tapauksessa, jos yli puolet autoista jää matkan varrelle.
Mutta mistä syystä Bottaksen kisa kesti Itävallan Red Bull Ringillä vain kaksi kierrosta?
– Se tapahtui täysin yllättäen. Toisella kierroksella haistoin savua, ja pian etujarruni olivat liekeissä. Syyt tähän tulee selvittää tarkasti, Bottas sanoi Cadillacin mukaan.
Bottaksen mukaan auto tuntui Itävallassa päivityspakettien ansiosta nopeammalta, mikä oli lohdullista, mutta auton luotettavuus tulisi saada kuntoon.
Bottas on yksi neljästä kuljettajasta, jotka eivät ole yltäneet tällä kaudella pisteille. Bottaksen ohella nollakerhossa ovat hänen tallikaverinsa Sergio Perez, Aston Martinin Lance Stroll sekä Audin Nico Hülkenberg.


















