Suomen miesten keihäänheitto rypee syvällä pohjamudissa. Oliver Helander tiivisti kriisin, kun päätti olla antamatta haastattelua Atleetin toimittajalle Jari Porttilalle Birminghamissa.
EM-kisoissa Oliver Helander karsiutui finaalista surkealla tuloksella 78,43. YLE:n haastattelussa Helander vihjaili lopettavansa uransa. Atleetille kommentteja ei enää herunut.
Kisasta surkealla kaarella 75,15 karsiutunut Eemil Porvari sentään jutteli Porttilalle.
– Tekniikka ei vain pelittänyt. Ei ollut varmuutta heitoille. Varmasti ilmapussin tulehdus alkukesästä. Jäi ne kovat toistot pois. Ei tullut sellaista varmuutta lähteä kauteen, arvioi Porvari epäonnistumisensa syitä.
Porvari arvioi, ettei harjoitustuntumaa ollut riittävästi.
– Olisi pitänyt olla treeniä enemmän. Kisoissa jotenkin sotkeentui se tekeminen.
Toisin kuin Helander, ei Porvari ole laittamassa urheiluvarusteitaan naulaan.
– Tästä saa hyvää treenimotivaatiota. Haluaa näyttää, ettei tämä ole oikeasti se taso.
Ainoana suomalaisena finaalipaikan sai Topi Parviainen. Hän heitti 78,88 ja oli karsinnassa viimeinen finaaliin päässyt eli 12:s.
Parviaisella oli täpärällä. Saksan Thomas Röhler heitti viimeisellä karsintakierroksella pidemmälle, mutta heittoa ei lopulta hyväksytty, koska se oli sivulta yliastuttu.
– Vähän oli tuuriakin matkassa. Onneksi ei tule mitään uutta perinnettä, että karsiudutaan kaikki, Parviainen sanoi Atleetille.
Keväällä Parviainen ei odottanut, että pääsisi kauden aikana näin pitkälle.
– En olisi uskonut, että tommoinen tasonnosto. Sais kyllä niitä kasikymppisiä tulla, hän kommentoi.
Finaalissa Parviaisen tavoite on selkeä.
– Kyllä reilusti yli kasikymppistä lähden tavoittelemaan. Pakkohan siihen on uskoa. Ei se muuten lennä. Päästä se on kiinni. Kaikki tekeminen.


























