Kuva: All Over Press

Keskiviikon nostot Liigaan

Juhu Mäkilä |

Keskiviikkona nostetaan Liigasta kaksi ottelua, joiden ennakkoasetelmista löytyy mielenkiintoista perattavaa.

* Atleetin päivän nostot -palstalla peilataan päivän kiinnostavimpia urheilutapahtumia vedonlyönnin näkökulmasta. Tarkoituksena ei ole suositella pelaamista, vaan tuoda esiin otteluun tai kilpailuun vaikuttavia oleellisia seikkoja, joiden käsittely on luontevinta vedonlyönti -kulmalla. Nostaa esiin asioita, jotka ovat muissa ennakko-spekulaatioissa jääneet liian vähälle huomille.


Kärpät on parantanut tuloksellisesti, mutta joukkueen pelilliset ongelmat ovat edelleen ilmeisiä. Viimeisissä kotivoitoissaan SaiPaa ja Lukkoa vastaan vierasjoukkueet saivat aikaiseksi liki tuplamäärän tekopaikkoja Kärppiin verratuna, joten oululaisilla ovat tuurit olleet puolellaan. Hämeenlinnassa Kärpät pelasi tasapäisesti HPK:ta vastaan, eikä sitäkään voi pitää vakuuttavana näyttönä parantuneesta iskukyvystä.

Niinpä tällä palstalla jatketaan hyväksi havaitulla linjalla ja ennustetaan Kärppien korpivaelluksen jatkuvan. Teemu Turunen on palannut kokoonpanoon samoihin aikoihin, kun tappiot kääntyivät voitoiksi, mutta joukkueen peliesitykset eivät ole todellisuudessa parantuneet.

Jukurit on juuttunut sarjan hännille ja asiaan ei ole näköpiirissä muutosta. Maalissa on tänään Matthieu Herpin. Vaikka Jukureille povataankin tänään menestystä, kyseessä on enemmänkin kannanotto Kärppiä vastaan kuin Jukureiden puolesta.

Atleetin päivän nosto 1: Jukurit voittaa tai ottelu päätyy tasan (+0,5 maalia).

Atleetin arvio 45 %.

⭐/⭐⭐⭐ (jos pelaat, niin suositeltu panos on korkeintaan 1 % pelikassasta)

Korkein kerroin: @2,89, joka vastaa n. 35 % todennäköisyyttä.


KooKoon viimeisissä otteluissa on tehty 6-7 maalia, mutta matsit ovat olleet Kärppiä, HIFKiä ja muita Liigan maalirikkaimpia joukkueita vastaan. Niinpä KooKoon voi edelleen olettaa olevan maalimäärältään lähellä Liigan keskiarvoa ja tilastojen valossa kotiotteluissaan hieman vähämaalisempi kuin vieraissa. Maalissa on tänään Eetu Randelin, jota voi pitää kakkosvahtina Antoine Bibeaun ollessa joukkueen ykköstorjuja.

Kiekko-Espoo on jatkanut positiivisia esityksiään. Nyt maalin suulla on pieni heikennys, kun Marcus Hellgren-Smed korvaa loistavasti pelanneen ja nuorten MM-kisoihin matkanneen Petteri Rimpisen.

Tässä ottelussa molemmat joukkueet peluuttavat kakkosvahtejaan ja sillä on iso merkitys – selvästi isompi kuin yhdenkään kenttäpelaajan poissaololla voisi olla. Ennakko-spekulaatioissa ja vedonlyöntimarkkinan kertoimissa asiaan on reagoitu nyt kuitenkin liikaa, mahdollisesti koska joukkueiden edelliset ottelut ovat päättyneet melko suurinumeroisesti. Tällä palstalla liputetaan kuitenkin vähämaalisuuden puolesta, eikä hötkyillä viime tulosten perässä.

Atleetin päivän nosto 2: KooKoo – Kiekko-Espoo -ottelussa tehdään korkeintaan viisi maalia (alle 5,5 maalia).

Atleetin arvio 54 %.

⭐/⭐⭐⭐ (jos pelaat, niin suositeltu panos on korkeintaan 1 % pelikassasta)

Korkein kerroin: @1,98 – vastaa 49 % todennäköisyyttä.


Tänään tv:ssä: Voit seurata Liigaa MTV Katsomo -palvelussa. Ottelut alkavat klo 18:30.

LUE LISÄÄ AIHEESTA