Suomi aloitti MM-kisat nuhaisella 2–1-voitolla.
Suomen pirtein kentällinen oli kolmosvitja, jonka sentterinä pelasi Itävaltaa vastaan Juuso Pärssinen. New York Rangersin hyökkääjän lisäksi saman kentällisen laiturina pelannut Patrik Puistola onnistui maalinteossa.
– Leijonilta terävä ja rohkea alku, jossa tasoero näkyi jäällä välittömästi, niputti Atleetin jääkiekko- ja tilastoanalyytikko Tomi Rantanen.
Ottelun edetessä Suomen pelaaminen puuroutui, tasoero ei enää näkynyt ja Leijonat hävisi kaksinkamppailuita. Itävalta sai luotua aiempaa vaarallisempia maalipaikkoja kavennettuaan ottelun tilanteeksi 2–1 jo avauserässä.
– Johtoasemassa varovaisuus korostui liikaa ja tunne vaikutti unohtuneen. Taktisesti kypsää pelaamista, mutta maalipaikkojen luominen ja viimeistely eli tärkeimmät asiat jäivät tuppeen, Rantanen jatkoi.
Itävalta sai kiekon kolmannessa erässä jo maaliin saakka ajassa 54.34, mutta Detroit Red Wingsiä edustavan Marco Kasperin osuma hylättiin videotarkastuksen jälkeen.
– Suomi antoi Itävallalle avaimet, koska se ei pelannut omilla vahvuuksillaan.
Punapaidat jatkoivat paineistustaan, mutta Suomi piti kuin pitikin pintansa napaten avausottelussa täyden pistepotin. Leijonien kisaurakka jatkuu sunnuntaina ottelulla Ranskaa vastaan. Katso kaikki MM-kisoista painamalla tästä.