Antti Pennasen Leijonat avasi MM-kisat niukalla voitolla. Kuva: All Over Press

Antti Pennanen kommentoi MTV:llä Leijonien esitystä – yksi kysymys veti vaikeaksi: “En tiedä”

Miikka Lahtinen |

Päävalmentaja Antti Pennanen luotsasi perjantaina Leijonat niukkaan 2–1-voittoon Itävallasta.

Pennasen mukaan Itävalta oli sellainen vastustaja, mitä ennakkoon osattiin odottaa.

Vaikka Leijonat lähti otteluun ennakkosuosikkina, niin esimerkiksi viime keväänä Itävalta kaatoi Suomen. Tällä kertaa niin ei kuitenkaan käynyt.

– Oli odotetunlainen peli. Tiukka peli. Viime vuosina on ollut Itävallan kanssa ongelmia. Tällä kertaa oli kolmannessa erässä.

– Upea suoritus pelaajilta. Kova taistelu. Tästä on hyvä jatkaa, Pennanen kehui MTV:n haastattelussa.

Pennaselta kysyttiin myös, että miten hän onnistui päävalmentajana MM-debyytissään. Kysymys osoittautui liian vaikeaksi, mutta itse pelissä Pennanen näki lupaavia merkkejä.

– 40 minuuttia pelattiin hyvin. En tiedä, miten onnistuin. Paljon näin kuitenkin hyvää meidän pelaamisessa, mutta samalla myös korjattavaa. Niitä asioita lähdetään seuraavaksi korjaamaan, Pennanen sanoi.

>>> Tutustu tästä MM-kisasivustoomme

ARTIKKELIIN LIITTYVIÄ AIHEALUEITA