Leijonien GM Jere Lehtinen kertoi Iltalehdelle, ettei Antti Pennasen paikka Leijonien päävalmentajana ole uhattuna.
Lehtisen mukaan Pennanen saa jatkaa tehtävässään myös tulevalla kaudella, vaikka Leijonien osalta kulunut kausi ei ollut tuloksellisesti paras mahdollinen.
4 Nations Face-Offissa Suomi voitti kolmesta ottelustaan ainoastaan yhden. MM-kisoissa joukkueen tie nousi pystyyn jo puolivälierävaiheessa.
– Pennanen jatkaa koutsina. Yksi kausi pelattu tiukkoja pelejä. MM-kisoissa seitsemästä alkusarjapelistä kuusi voittoa, niin en mä sitten tiedä, Lehtinen sanoi Iltalehdelle.
Leijonien GM:n mukaan kuluneen kauden turnaukset toimivat myös hyvinä valmistavina tapahtumina ennen olympialaisia, jotka järjestetään Milano-Cortinassa helmikuussa 2026.
– Nyt ollaan kaikki kokeneempia ja meillä oli NHL-pelaajat Four Nations -turnauksessa, niin päästiin sitäkin harjoittelemaan. Seuraava steppi on sitten olympialaiset, Lehtinen kommentoi.