Olli Jokisen IFK on onnistunut maalinteossa vain kerran kahteen edelliseen otteluun. Kuva: All Over Press

Olli Jokinen yllättyi toimittajan kysymyksestä: “En ole sitä tuolla tavalla edes ajatellut”

Ville Hirvonen |

HELSINKI. HIFK:lla oli joulukuun ja tammikuun aikana hyvä jakso, mutta viimeiset kaksi peliä ovat menneet stadilaisilta penkin alle.

HIFK hävisi lauantaina Ilvekselle Tampereella maalein 0-6 ja keskiviikkona tuli selkään KooKoolta Nordiksella maalein 1-6.

Molempia otteluita yhdistää se, etteivät numerot ihan täysin vastanneet loppulukemia. HIFK ei ole pelannut niin surkeasti kuin kahden edellisen ottelun karu maaliero 1-12 antaisi ymmärtää.

Selviä ongelmia HIFK:n pelaamisessa kuitenkin tällä hetkellä on. Maalin hinta omiin on aivan liian matalla ja maalintekoon tarvittavat tukitoimet ovat puuttuneet.

Atleetti kysyi keskiviikon ottelun jälkeen HIFK:n päävalmentaja Olli Jokiselta, näkeekö hän nyt tässä kahden edellisen pelin trendissä jotain huolestuttavaa isossa kuvassa.

– Sellainen jatkuva peliotteen pitäminen itsellä, vaihdon loppuun pelaaminen ja pelin loppuun pelaaminen. Mitä nyt olen tässä kahden viime pelin aikana nähnyt, niin aika vaikea sitä on sietää, Jokinen sanoi suoraan.

– Kyllä meidän pitää pystyä puristamaan ja kiristämään tahtia joka vaihdossa koko 60 minuutin ajan, oli siellä taululla sitten ihan mitkä numerot tahansa. Meidän pitää pystyä näyttämään mielenlujuutta myös siinä suhteessa, että me pystymme tekemään niitä sovittuja asioita myös silloin, kun me olemme häviöllä, Jokinen jatkoi.

HIFK:n jänne ei ole nyt edelliseen kahteen peliin kestänyt. Siihen pitää keksiä tietysti parannuskeinot.

– Silloin jos me saadaan pelin ensimmäinen maali ja päästään johtoasemaan, niin silloin me tehdään niitä sovittuja asioita, mutta sitten jos me olemme takaa-ajoasemassa, niin ne sovitut asiat unohtuu, Jokinen harmitteli.

HIFK on kärsinyt koko kauden ajan ihan poikkeuksellisesta loukkaantumissumasta. Keskiviikon peliin se sai kuitenkin sairastuvalta yhden puolustuksen avainhahmon takaisin, kun Tony Sund teki paluun kaukaloon. Ja hyökkäyksen johtohahmot Jori Lehterä ja Iiro Pakarinen palasivat jo aiemmin kehiin.

Voiko olla nyt niin, että kun etunenässä Lehterä ja Pakarinen tulivat takaisin, että muut pelaajat sortuisivat ajattelemaan, että kyllä Jori ja Iiro hoitaa, eikä meidän enää tarvitse?

– No toivottavasti ei! En ole kyllä ajatellut edes asiaa tuolta kantilta. Mutta toivottavasti ei tuollaista ole. Eihän tämä meillä varsinaisesti mitään maalinteon juhlaa ole ollut tällä kaudella missään vaiheessa. Enemmän on kolissut tuolla omassa päässä, Jokinen sanoi.

ARTIKKELIIN LIITTYVIÄ AIHEALUEITA