Suomalainen urheiluvuosi 2025 ei tarjonnut ketään ehdokasta, joka olisi ollut selkeästi absoluuttisesti vuoden paras urheilija tuloksellisella tasolla, kirjoittaa Atleetin toimittaja Joni Ahokas.
Vuoden urheilija valittiin eilen jälleen Helsingissä Veikkaus-areenalla. Urheilutoimittajien liitto äänesti tällä kertaa voittajaksi tenniksen nelinpeliässän Harri Heliövaaran.
Brittiparinsa Henry Pattenin kanssa muun muassa Australian avointen nelinpelin Grand Slam -turnauksen voittaneen Heliövaara valinta oli historiallinen. Koskaan aikaisemmin tennispelaajaa ei olla palkittu vuoden urheilijana.
Heliövaara päihitti valinnassa Florida Panthersin kaksinkertaisen Stanley Cup -voittajan Aleksander Barkovin, NBA:n supertähden Lauri Markkasen ja golfissa historiallisesti ensimmäisenä suomalaispelaajana PGA-tourin kilpailun voittaneen Sami Välimäen. Hän on myös 36-vuotiaana kaikkien aikojen kolmanneksi vanhin Vuoden urheilija.
Parranpärinää valinnasta herätti, että Heliövaaran leipälajia nelinpeliä pidetään tenniksen “kakkossarjana”. Suurimmat tähdet eivät juuri nelinpelissä kilpaile, joten se ei nauti lajipiireissä samanlaista arvostusta kuin se “kuninkuusluokka” kaksinpeli.
Esimerkiksi Urheilucastin juontaja Esko Seppänen vertasi Heliövaaran saavutusta väheksyvästi NHL:n farmiliigan AHL-mestaruuden voittamiseen.
– Kyseessä on totaalinen vitsi, fiasko, häpeäpaalu, jalkapuu ja skandaali kotimaisen urheilumedian osalta, Seppänen tylytti Urheilucastin tarinassaan torstai-iltana.
Seppäsellä on oikeus mielipiteeseensä. Kylmä totuus on kuitenkin se, että vuoden urheilija valinta ei ole koskaan jokaisen mieleen. Eri lajien seuraajat tulkitsevat asioita myös omien mieltymystensä läpi.
Omasta mielestäni mittapuuna pitäisi olla lajin kilpailullisuus maailmalla ja arvokisamenestys, mutta Vuoden urheilijan valinnan tulisi edustaa myös Suomea ja suomalaisuutta.
Barkov voitti toisen peräkkäisen Stanley Cup -voittonsa amerikkalaisen jääkiekkoseuran kapteenina, ei olympiakultaa Leijonissa. Utah Jazzin riveissä NBA:ssa viikosta toiseen hurjia pistemääriä pussittava Markkanen olisi voinut ohittaa valinnassa Heliövaaran, mikäli Susijengi olisi napannut EM-kisoista ensimmäisen arvokisamitalinsa.
Äänestyksessä Heliövaaraa puolis myös se fakta, että sekä Barkov että Markkanen oli jo palkittu viimeisen kahden vuoden aikana. Tämän myötä Pohjois-Amerikan huippusarjojen supertähtiä saatettiin jättää myös äänestämättä.
Golffari Välimäen suomalaisittain ennennäkemätön voitto äärimmäisen kilpailussa lajissa olisi ansainnut omissa papereissani paikan kolmen kärjessä saavutuksen uniikkiuuden myötä.
Myös Alisa Vainion maraton MM-vitossija oli Euroopan mittapuulla uskomaton suoritus. Vainion kohdalla kolmen kärjestä ulosjäämiseen saattoi vaikuttaa, että lappeenrantalaisjuoksijan myöhempi Pohjoismaiden ennätys Valencian maratonilla tapahtui vasta joulukuussa ja äänestysaika loppui marraskuussa.
Suomalainen urheiluvuosi 2025 ei tarjonnut ketään ehdokasta, joka olisi ollut selkeästi absoluuttisesti vuoden paras urheilija tuloksellisella tasolla.
Sen ei myöskään tarvitse olla välttämättä sitä. Heliövaaran saavutuksesta hienon tekee hänen kasvutarinansa. Jo kerran ammattilaisuransa lopettanut tähti palasi kilpailemaan vasta 28-vuotiaana ja on saavuttanut lajinsa huipun kolmenkympin puolivälillä.
Tunnustus vuoden urheilijana on palkinto tästä vuosien mittaisesta sinnikkäästä työstä ja täysin ansaittu.
Paljon onnea siis Harrille ja olympiavuotta 2026 kohti!
