Jari Porttilan blogi: Keihäässä muhii jättiyllätykset

Otto Palojärvi |

Suomalaisessa keihäänheitossa saatiin heti kotimaan avauksessa hyviä merkkejä siitä, että laji ei suinkaan ole vajoamassa synkkyyteen.

Topi Parviaista on pidetty jo vuosia yhtenä tulevaisuuden tähdistä, nyt, 19-vuotiaana hän näytti, etteivät puheet ole olleet turhia.

Mies on pysynyt terveenä, tai siis niin terveenä kun keihäsmies voi pysyä, koko talven ja tulosta tulee heti. Topi paransi ennätystään seitsemän metriä ja pitää nimissään kotimaan kärkitulosta.

Keihään EM-kisojen tulosraja on 83.00. Se ei ole 81.91 heittäneelle Parviaiselle enää utopiaa, vaan realistinen tavoite. Viime vuonna tuon tulosrajan ylitti vain Oliver Helander. Hänen Brysselissä 2025 elokuussa heittämä  83.97 oikeuttaa jo kisalippuun.

Toni Keränen ja Eemil Porvari ovat myös rankingin kautta vahvoilla, mutta tästä kaksikosta Parviaisen pitää joku ohittaa, jos haluaa kisoihin. Keränen on rankingissa sijalla 12 ja Porvari sijalla 15. EM-kisoihin otetaan mukaan maanosan 30 parasta.

Porvari oli muuten seuraamassa Myyrmäen kisaa ja oli ensimmäisten joukossa onnittelemassa Topia uudesta ennätyksestä. Kilpailutilanteesta huolimatta yhteishenki heittäjien keskuudessa on hyvä.

Viime vuonna 80 metrin rajan ylitti kuusi heittäjää ja kun Helander oli ykkönen tuloksella 83.97, se kertoo paljon Suomen tasosta. Helander muuten avasi kautensa samaan aikaan Parviaisen kanssa, Oliver heitti Saksassa 76.56.

Heinäkuussa 20 vuotta täyttävä Rebecca Nelimarkka räväytti myös kauden avauksessaan ennätyksensä 58.33. Hänelle 60 metrin on vain ajan kysymys, niin vakuuttava hän avauksessa oli. EM-raja on muuten 60.80.

Nelimarkka on naisten puolella yhtä kova lahjakkuus kuin Parviainen. Hänelle 60 metriä ei ole se uran suurin tavoite, vaan yksi virstanpylväs matkalla lajin huipulle.

Euroopasta löytyy vain kahdeksan naista, jotka ovat ylittäneet varsinaisen karsintarajan. Nelimarkka on rankingissa tällä hetkellä 23:s ja Vivian Suominen 30:s. Pisteitä pitäisi saada, mutta ongelma on se, että kotimaassa ei juuri järjestetä naisten keihäskisoja. Esimerkiksi Motonett GP-sarjassa ei yhdessäkään kisassa ole mukana naisten keihästä.

Tilanne on sikäli harmillinen, että näistä kovimmiksi arvotetuimmista kisoista saa niitä kaivattuja ranking-pisteitä. Nyt suomalaisheittäjät joutuvat lähtemään omalla kustannuksellaan Eurooppaan heittämään, kun apurahojakaan ei ole tipahtanut kohdalle.

Se on jopa outoa, sillä EM-kisoissa finaaliin riittänee jo 62 metrin kiskaisu.

Jari Porttila

LUE LISÄÄ AIHEESTA