Suomen lentopallomaajoukkueen haaste Euroopan liigassa kovenee sunnuntain ottelussa Kroatiaa vastaan. Parasta tekemistä koko ottelun mitassa ei Suomelta ole vielä nähty.
Suomen miesten lentopallomaajoukkueen Euroopan liigan runkosarja on puolivälissä. Suomi on voittanut Itävallan, Montenegron ja Albanian. Se on yksi neljästä kolme ottelua pelanneista maista, jotka eivät ole menettäneet vielä pistettäkään.
Veljesten pelit eivät ole kuitenkaan olleet millään muotoa ehjiä kokonaisuuksia. Itävaltaa vastaan joukkue hävisi ensimmäisen erän, Montenegroa vastaan selvästi voitetun avauserän jälkeen Suomi kyykkäsi toisessa häviten sen. Lajin kääpiömaihin kuuluva Albania piinasi Suomea perjantaina ja Suomi voitti Albanian viiden eräpallon jälkeen vain vaivoin 34-32.
Päävalmentaja Olli Kunnari summaili nyt nähtyä Atleetille.
– Puolivälissä alkulohkoa yhdeksän pinnaa on hyvä juttu. Aikataulussa ollaan, hän tiivisti.
Miksi kahden ottelun avauserät ovat olleet niin vaikeita?
– Sanopa se. Tiedämme kuitenkin, että vastustajat osaavat pelata lentopalloa. Täysi tupa ja paljon ääntä ja meteliä ja nuoren joukkueen piti pystyä käsittelemään se, että ottelussa ei ollut meille mitään muuta kuin hävittävää. Olen ylpeä siitä, että pää pysyi kylmänä, kun olimme selkä seinää vasten ja vastustajalla oli eräpalloja, pää pysyi kylmänä ja jatkoimme omaa tekemistä.
– Ensimmäisen erän jälkeen ottelu vapautui ja saimme enemmän onnistumisia. Ensimmäisessä erässä oli vähän nihkeää ja tuli paljon virheitä. Maltti ei pysynyt niin kuin meillä parhaillamme pysyy. Siinä teimme kaverille pisteitä omilla virheillä.
Miten tärkeää joukkueelle oli saada tällainen kokemus isolla areenalla kotiottelun pelaamisesta, kun syksyllä odottavat vielä EM-kisat kotimaassa?
– Kyllähän nämä ovat ikävä kyllä harvinaista herkkua suomalaisessa lentopallossa, että pelataan Suomessa ja on näin paljon väkeä ja näin isoissa areenoissa. Se oli hieno hetki meille ja saimme esimakua siitä, mitä tuleman pitää.
Mitä haluat ja koet, että tarvitsette tekemiseenne lisää?
– Jos peilataan (Albania-ottelun) ensimmäistä erää, niin tilanteiden tunnistamista, että koska on paikka ottaa riskejä ja koska toimitellaan palloa toiselle puolelle. Meidän pitää pystyä tukeutumaan torjunta-puolustus -pelaamiseemme, joka on ollut meidän vahvuutemme viime vuosina, että emme anna ilmaisia pisteitä hirvesti.
Millainen ottelusta Kroatiaa vastaan tulee sunnuntaina?
– Sieltä pitäisi tulla enemmän painetta syötöllä, joten vastaanotolle tulee enemmän haastetta. Täysi päivätyö on varmasti tulossa.
Suomi kohtaa Kroatian sunnuntaina Helsingin Veikkaus Arenalla kello 15.30.
Haastattelu: Panu Markkanen




















