Atleetin asiantuntija tuomaroi venäläisten peliä – ”Molottivat mitä molottivat”

Otto Palojärvi |

Atleetin asiantuntijana toimiva Tom Laaksonen muistelee MM-jääkiekkostudiossa pitkää erotuomariuraansa.

Laaksonen vihelsi pitkään Liigassa, mutta kävi tuomaroimassa ulkomaillakin. Hän vihelsi MM-kisoissakin.

Parhaat kansainväliset muistot Laaksosella ovat Kanadasta.

– Parhaat pelit olivat alle 20-vuotiaiden kisat Kanadassa. Sain viheltää Kanada-USA -pelit ja finaalit. 20 000 ihmistä oli katsomossa. Siellä ei ollut niin kuin Suomi ja Ruotsi. Siellä oli vihaa, muistelee Laaksonen.

Erityisen paljon Laaksosesta ilahduttaa pohjoisamerikkalaisessa kulttuurissa tuomareihin kohdistunut yleisön kunnioitus.

– Siellä arvostettiin tuomareita. Se et ole se kusipää siellä. Siellä tuomareita yleisöstäkin kannustettiin.

MM-kisoissa Sveitsissä Aleksander Barkov sai viime perjantaina Saksa-ottelussa huomiota pahoiteltuaan tuomarille, että pelaajat välillä huutelevat heille. Laaksosen mukaan tämä oli esimerkki, miten NHL:ssä tuomareita kunnioitetaan.

– Hyvältähän se tuntuu. Olen kuullut NHL:stä, että siellä puhutaan enemmän tuomareiden kanssa.

Laaksonen on viheltänyt myös venäläisjoukkueiden ottelussa, jossa linjatuomaritkin olivat venäläisiä. Laaksonen ei osaa venäjää, eivätkä pelaajat ja linjatuomarit puhuneet kuin venäjää.

Haasteesta selvittiin.

– Olen viheltänyt kahden joukkueen ottelussa, jossa oli vain venäläispelaajia. Molemmat venäläiset linjatuomarit oli myös. Annoin käsimerkkejä. Muut molottivat mitä molottivat. Ei siinä mitään, Laaksonen naurahti.

Kotimaassa Laaksonen sai tuomaroinnistaan yleisöltä välillä rujoa palautetta. Hän ei provosoitunut.

– Mä vain hymyilin, kun joku huusi. Lähetin lentopusujakin takaisin.

Pelaajien kanssa Laaksonen tuli ihan hyvin juttuun. Hän halusi pitää selkeän linjan ja varoittaa pelaajia etukäteen, että voisi tulla jäähy, jos nämä jatkaisivat pelaamista samalla sääntöjenvastaisella tavalla. Pelaajat kunnioittivat sellaista.

– Jos pelaaja sanoo tuomarille jotain, niin se kuuluu mun mielestäni siihen peliin. Ei tässä mitään pyhäkoululaisia olla, Laaksonen korostaa.

Valmentajien kanssa tuli tietenkin toisinaan erimielisyyksiä. Erikoisin tapaus sattui, kun valmentaja lähetti pelaajan keskustelemaan ottelua tuomaroineen Laaksosen kanssa.

– Me oltiin Lahdessa viheltämässä. Kapteeni tuli sanomaan, että koutsi sanoi, että tule juttelemaan tänne. Mulla oli särkylääke. Sininen pilleri. Sanoin pelaajalle, että vie toi koutsille, että rauhoittuu.

Laaksonen kertoo myös, miten muuttaisi jääkiekon sääntöjä. Rottamaisesti toimivat pelkurit hän laittaisi ruotuun.

– Ottaisin säännöksi ”chickenjäähyn”, jos pelaaja kääntää selän. Se on pelin estämistä.

Euroopassa Laaksonen ottaisi käyttöön NHL-säännön tappeluihin liittyen. Tappelusta pelaajille annettaisiin vain viiden minuutin jäähy.

– Automaattinen 20 minuuttia tappelusta. Sen ottaisin pois, hän toteaa.

ARTIKKELIIN LIITTYVIÄ AIHEALUEITA