Veikkausliigassa on pelattu vasta neljästä viiteen ottelua, mutta ensimmäiset kriisipesäkkeet ovat jo syntyneet. Kahdelle niistä yhteisiä tekijöitä ovat voitottomuus ja vuotava alakerta.
Perjantai ei tuonut paljoa lohtua Veikkausliigan alkukauden pettymysjoukkueille. Ilves hävisi jälleen, Gnistan pelasi tasapelin sarjanousija TPS:n kanssa ja kolmas odotuksia vaisummin aloittanut joukkue, SJK, jäi kotitasapeliin Jaroa vastaan. On täysin varmaa, että näiden joukkueiden suhteen tulleen käymään lähitulevaisuudessa spekulaatioita siitä, mitä pitäisi tehdä.
Ilves
Mitalisuosikilla on neljästä ottelusta yksi piste. Oli tiedossa, että joukkueessa tapahtui paljon mullistuksia, mutta silti vaisu alkukausi on yllätys. Paljon enemmän tapahtui esimerkiksi KuPS:n taustalla, miksei Klubinkin, mutta niin vain viime kausien menestysseurat ovat kärkipäässä. KuPS on sarjan kärjessä ilman tappioita ja HJK yhden tappion rasittamana kärjen tuntumassa. Ilvekseltä vaihtui koko johto ja valmennustiimiä rukattiin vielä kauden alettua. Pelaajia meni, mutta ei varsinaisesti tullut. Luotettiin omaan juniorituotantoon, mutta ainakaan vielä ei sieltä ole riittävää voimaa löytynyt. Lisäksi ulkomaalaishankinnat ovat vähintään kysymysmerkkejä vielä. Kun yhtälöön lisätään muutaman avainpelaajan loukkaantuminen, mietittävää riittää.
Joka tapauksessa parin viime kauden mitalistin pistesaalis 1 maalierolla 5-10 on jotain sellaista, että on täysin luonnollista, että fanipuolella ja mediassa alkavat kysymykset nousta. Mitä pitäisi tehdä? Ja kuinka pian?
Gnistan
Gnistan avasi pistetilinsä perjantaina TPS:n vieraana. Vaikka TPS on aloittanut kautensa odotuksiin nähden hyvin, oli kovien satsausten Gnistan selvä suosikki. Gnistan olikin parempi joukkue kentällä, mutta hyökkäyspeli viimeinen silaus puuttui ja puolustus teki taas kerran kalliin virheen. Tällä kertaa virhe tapahtui ottelun viimeisillä sekunneilla ja vei Gnistanilta kaksi pistettä. Hymy ei varmasti ollut kenelläkään huulilla paluumatkalla Turusta Oulunkylään.
Gnistanin alkuohjelma on ollut vaikeampi kuin Ilveksen, mutta ei silti sellainen, että pisteitä ei pitäisi olla enemmän kuin yksi. Maaliero on karmea 2-10 neljän ottelun jälkeen. Siinä ei paljoa lohduta medialle syötetyt muistutukset hyvistä maaliodottamista tai lupaavista tilastoista. Gnistan sekoitti kokoonpanoaan Turussa ja erityisesti maalivahti Alex Craninxin paluu toi paljon jämäkkyyttä tekemiseen. Ja saipa Craninx myös syöttöpisteen Gnistanin tekemään maaliin.
Gnistanin tavoitteet tälle kaudelle ovat kovat. On täysin varmaa, että suunnan on käännyttävä ja pian, jotta täysi työrauha säilyisi lähiöfutiksen sanansaattajille.
SJK
SJK:n tilanne ei ole yhtä paha kuin kahden edellä mainitun. Joukkueella on neljästä ottelusta voitto ja yksi tasapeli. Kaikki pisteet ovat tulleet kotikentältä. Huolestuttavaa on kuitenkin se, ettei joukkueen peli kulje kuin ajoittain. Voitossa IFK Mariehamnista SJK oli erinomainen. Tappio-ottelussa HJK:ta vastaan Helsingissä ei ollut mitään palaa ja tappio TPS:lle vieraissa oli myös heikko esitys. Kotiottelu Jaroa vastaan oli tasainen peli – mutta ei sen olisi pitänyt olla, sillä SJK:ta pidetään selvästi vahvana kandidaattina taistelemaan europaikoista, Jaron taistelu on taas sarjapaikasta.
SJK on nuori joukkue, joten tietty ailahtelevaisuus on ymmärrettävää. Seuran vahva mies Raimo Sarajärvi on myös vuosien aikana ottanut toimintaan mukaan malttia. Vielä joitakin vuosia sitten nopeiden liikkeiden
Sarajärvi olisi voinut tehdä isojakin mullistuksia, mutta nyt pitkäjänteisyys on tullut toimintaan mukaan. Mutta on selvää, että SJK:n täytyy saada otteensa tasaisemmiksi, muuten paikka kuuden parhaan joukossa voi olla vaarassa.
Veikkausliigaa on pelattu vasta neljä kierrosta, joten kaikki on vielä täysin mahdollista. Silti nämä kolme mainittua joukkuetta alkavat olla suurennuslasin alla, erityisesti Ilves ja Gnistan. Kovin pitkää alakulo ei voi jatkua, ei ainakaan suurta ulkopuolista painetta. Seuraavissa otteluissa Gnistan kohtaa kotonaan Interin ja Seinäjoella pelataan isoista asioista, kun SJK kohtaa kotonaan Ilveksen.
Nämä ja kaikki muut Veikkausliigaottelut ovat seurattavissa Ruudun kautta suorina lähetyksinä
