ZÜRICH Leijonien nelosketju oli liekeissä jääkiekon MM-kisaottelussa Latviaa vastaan suomalaisten voittaessa 7-1.
Ketjun muodostaneet Hannes Björninen, Waltteri Merelä ja Saku Mäenalanen onnistuivat kaikki maalinteossa. Ketjun kemia toimi loistavasti.
– Mahtavat fiilikset. Pelattiin vahva 60 minuuttia ja pystyttiin olemaan tehokkaita niissä oikeissa hetkissä ja pystyttiin murtautumaan vastustajan ytimeen ja luomaan paljon paikkoja ja sitten tekemään myös maaleja, kommentoi Björninen Atleetille taiston tauottua.
Björninen teki ottelussa maalin pesäpallotyyppisellä näpyllä. Hänellä ei ole kuitenkaan pesistaustaa.
– Ei ole. Tietysti koulussa on tullut pelattua, mutta ei ole sen kummempaa, Björninen naurahti pesiskysymyksestä.
Björninen ja Mäenalanen olivat ketjukavereina Pekingin 2022 olympiakisoissa sekä Tampereen 2022 MM-kisoissa. Molemmissa kisoissa Suomi voitti kultaa.
Nyt Merelä on ottanut Marko Anttilan paikan ketjun kolmantena lenkkinä. Miten Merelä onnistuu Björnisen mielestä itsensä Mörkön korvaajana.
– Ei me ajatella tolleen. Merelä on ihan oma itsensä ja mahtava pelaaja. Tuo sen oman osaamisensa ja ammattitaitonsa tohon noin. On ollut kyllä ihan mahtavaa pelata jätkien kanssa, vastasi Björninen.
Ketjussa ei Björnisen mukaan ole erityisiä roolijakoja.
– Ei ole oikeastaan. Tehdään kovasti hommia ja paljon ollaan myös käyty hommia läpi ja puhutaan tosta pelistä. Varsinkin noista hyökkäyspään tilanteista. Pystytään olemaan toistemme lähellä ja pysymään kiekossa. Luomaan paikkoja. En mä tiedä, onko siinä salaisuutta, tai että oltaisiin sovittu erityisiä rooleja, hän vastasi.
Otto Palojärvi


























