ZÜRICH Sveitsi on tehnyt jääkiekon MM-kisoissa toistaiseksi murhaavaa jälkeä. Sveitsi on voittanut kaikki neljä otteluaan ja murskannut Saksan 6-1 sekä keskiviikkona Itävallan peräti 9-0.
Atleetti jututti Sveitsin pelaajaa Dean Kukania Itävalta-ottelun jälkeen. Hän ei kiistänyt, etteikö naapurimaan murskaaminen tuntuisi hyvältä.
– Se on mukavaa. Pelaamme todella hyvin tällä hetkellä. Yritämme jatkaa samaan malliin, Kukan sanoi.
Tunnelma oli täydellä SwissLife-areenalla Itävalta-ottelussa suorastaan hurmoshenkinen. Kukan arvioi, että yleisön valtava tuki ajaa Sveitsiä koviin tuloksiin.
– Yleisö on ollut mahtava koko tämän turnauksen ajan. En ole koskaan kokenut mitään vastaavaa. Se todellakin antaa meille isoa työntöä eteenpäin tässä turnauksessa, hän hehkutti.
Naapurimaiden kyykyttäminen tuntuu Kukanista erityisen hyvältä.
– Se on mukavaa. Varsinkin Saksaa vastaan. Meillä on aina ollut heidän kanssaan kuuma kilpailutilanne. On todellakin kivaa voittaa heidät.
Mutta tiistaina Sveitsin todellinen taso mitataan. Vastaan tulee Suomi ja siinä ottelussa ratkaistaneen lohkovoitto.
– Suomella on täällä aika hyvä joukkue. Heillä on hyviä yksilöitä, mutta emme pelkää ketään. Tulee kova taisto, totesi Kukan Leijonista.
Otto Palojärvi


























