Torstaina vihjataan vain raveihin. Vetovihje sisältää viisi nostoa, joista mikään ei ole lähtönsä kuumimpia suosikkeja. Panokset on hyvä pitää maltillisina.
Tämän illan raveissa monessa lähdössä pienten lähtönumeroiden hevoset ovat kuumentuneet peleissä liian isoiksi suosikeiksi.
On hyvä muistaa, että autolähdöissä numeroilla 4 ja 5 voitetaan eniten, ollaan useiten keulassa ja myös sijoitutaan kolmen joukkoon enemmän kuin muilta lähtöradoilta.
Tämä koskee käytännössä kaikkien ravimaiden autolähtöjä ja myös kaikkia raviratoja.
Raveissa on myös muita vastaavia vääristymiä ja Atleetin vihjeet perustuvat usein tällaisille tekijöille, eikä niinkään esimerkiksi hevosten päivän kunnon arvioimiselle, jonka voi tietää vasta jälkikäteen. Parhaat lähtöpaikat ja vastaavat asiat sen sijaan tietää jo etukäteen.
T5-1: Numero 5 Sands Amanda
Avauskohteessa suosikki Piece Of Anemone on pelattu todella selväksi pelipohjaksi ja se ei voi olla oikein. Atleetin valinta on keskeltä rataa eli parhailta paikoilta matkaan kiihdyttävä Sands Amanda, jolla on hyvä mahdollisuus keulajuoksuun. Huipputamma Sands Hybridin sisko ei vielä ole paljastanut koko osaamisrepertuaariaan, joten otteet voivat parantua harppauksittain.
Sands Amandan peliprosentti on noin 5, kun Atleetin arvio on 12 %.
T5-2: Numero 10 Lucky Flevo
Lucky Flevo on hieman tasavauhtinen menijä ja hyötyisi kärjen ylivauhdista. Juha Utalan ajokki pärjäsi hyvin viime talvena, joten hokkikengistä ei pitäisi olla haittaa.
Lucky Flevon peliprosentti on noin 6, kun Atleetin arvio on 13 %.
T5-3: Numero 6 Afterglow
Afterglow voitti viime vuonna solkenaan ja myös talvisilla baanoilla. Nyt kaksi starttia pitkän tauon jälkeen saaneena Timo Ahtiaisen valmennettavalla on paikka jatkaa menestyskulkuaan.
Afterglown peliprosentti on noin 13, kun Atleetin arvio on 20 %.
Neloskohteenkin vetovihje yllättäjien matkassa
T5-4: Numerot 7 Sahara Dangerous ja 11 Madagascar
Suosikki American Cooper voitti näyttävästi viime viikolla, mutta on nyt sisäradalta ylipelattu. Myös I Love You Sisua ja Yara Dreamia on pelattu oudon paljon, sillä mm. Atleetin valittuja voi hyvällä syyllä pitää vähintään saman luokan hevosina. Sahara Dangerous voi hyvinkin jysäyttää pommin ja myös Madagascar on aivan liian unohdettu – aloittihan se tämänvuotisen menestysputkensa jo hokkikeleillä, joten sekin passaa.
Sahara Dangerousin peliprosentti on noin 2, kun Atleetin arvio on 6 %.
Madagascarin peliprosentti on noin 5, kun Atleetin arvio on 12 %.
Panossuositus päivän kaikille vihjehevosille 2 yksikkö eli 0,2 % kuvitteellisesta tai todellisesta pelikassasta.
Ota ravit seurantaan esimerkiksi Veikkauksen-sivustolla. Lahden Jokimaan T5-kierros alkaa kello 19:10. Onnea matkaan!