Mitä ihmettä? – Japani pettyy syvästi hävitessään Brasilialle

Otto Palojärvi |

Japani lähti jalkapallon MM-kisoissa kotiin jo ensimmäisellä pudotuspelikierroksella hävittyään Brasilialle 1-2.

Ottelu ratkesi katkerasti Japani kannalta. Gabriel Martinelli laukoi tolpan kautta voittomaalin, kun Japani vaikutti odottelevan jo jatkoaikaa.  

– Tietysti on turhauttavaa, koska hävisimme tämän ottelu. Tarkoituksena todellakin oli voittaa heidät ja mennä tästä ottelusta jatkoon. Tuntii todella turhauttavalta, Japanin pelaaja Shogo Taniguchi sanoi Fifan haastattelussa.

Japanille tappio oli turnauksessa ensimmäinen. Alkusarjassa se pelasi Hollannin kanssa tasan 2-2 ja Ruotsin kanssa 1-1. Tunisian Japani voitti 4-0.

– Pelimme kehittyi turnauksen edessä koko ajan parempaan suuntaan. Siitäkin syystä tämä on erityisen turhauttavaa, Taniguchi harmitteli.

Vähemmän jalkapalloa seuraava ajattelee, että siis mitä? Japanille on valtava pettymys hävitä Brasilialle? Kaikkien aikojen menestyneimmälle jalkapallomaalle.

Japani pelasi ensi kertaa jalkapallon MM-kisoissa 1998. Silloin se hävisi kaikki kolme otteluaan.

Vuoden 2002 kotikisoissaan Japani meni alkulohkostaan jatkoon, mutta hävisi neljännesvälierissä Turkille. 2006 Japani jäi alkulohkoon, mutta meni 2010 jatkoon häviten neljännesvälierissä Paraguaylle rankkarikisassa.

Vuonna 2014 Japani jäi alkusarjaan. 2018 se meni jatkoon häviten neljännesvälieräottelussa jatkoajalla Belgialle.

Vuoden 2022 MM-kisoissa Japani voitti alkusarjassa Saksan ja Espanjan. Neljännesvälieräottelussa Japani hävisi Kroatialle rankkarikisassa.

Japanilla on nykyään paljon pelaajia Euroopan kovissa sarjoissa. Yli 100 japanilaispelaajaa pelaa ammatikseen ulkomailla ja Japanin oma J-liiga on sekin kovatasoinen ammattilaisliiga, jonka joukkueet varmasti kylvettäisivät Suomen Veikkausliigan joukkueita kunnolla.

Baseball on Japanissa yhä ykköslaji joukkuelajien puolella, mutta jalkapallon suosio on noussut nousevan auringon maassa valtavasti. Eikä vähiten siitäkään syystä, että 2011 Japani voitti jalkapallossa naisten MM-kultaa ja 2015 MM-hopeaa.

Valtavasta muutoksesta kertoo, että Japani olisi ihan hyvin voinut pudottaa Brasilian jatkosta. Tähän asemaan Japani on noussut vitsin asemasta alle 30 vuodesta.

Pettymyksensä keskellä Taniguchi lausui myös optimistisia sanoja.

– Joukkue on hyvin nuori ja tästä turnauksesta saimme paljon kokemusta. Tämä palvelee hienosti tulevia haasteitamme, joissa toivottavasti menestymme paremmin.