Ranska jyräsi Ruotsin jalkapallon MM-kisoissa kumoon 3-0 ja eteni neljännesvälieriin.
Ottelu oli lähinnä kissa-hiiri -leikkiä. Ruotsin puolustusta vietiin kunnolla.
– Teimme, mitä piti tehdä. Meillä on kykyä rakentaa maalipaikkoja, mutta emme olleet riittävän tehokkaita ensimmäisellä puoliajalla. Toisella puoliajalla olimme parempia. Pääsimme 16 joukkoon. Olen ylpeä pelaajistani, kommentoi Ranskan päävalmentaja Didier Deschamps lehdistötilaisuudessa.
Samalla Deschamps teki selväksi, että asiat joukkueessa ovat kohdillaan, mutta paremmin pitää pelata.
– Meillä ei ole ongelmia. Mutta voimme aina parantaa. Arvostetaan sitä, että pääsimme 16 joukkoon. Paraguay tulee vastaan ja heillä on paljon laatua.
Kylian Mbappe teki kaksi maalia. Michael Olise oli jälleen elementissään myös, mutta Deschampsin mukaan Olise kykenee parempaankin.
– Michael pelasi hienon kauden Bayernissa. Hän tarvitsee aikaa, mutta on merkittävässä roolissa joukkueessamme. Hän on linkki hyökkääjien ja puolustajien välillä. Michael on herkkä persoona, mutta kentällä hän on hyvin tuottelias.
Ranska kohtaa seuraavaksi Paraguayn ensi lauantaina. Deschamps korostaa, että peliä on parannettava, jos Ranska aikoo voittaa.
– Aina voimme parantaa. Voimme vaatia enemmän ja vastustajat pyrkivät haastamaan meitä tiukasti. Meidän tulee löytää keinot voittamiseen. Asioita täytyy aina hienosäätää.
Deschamps oli itse voittamassa Paraguayta 1998 MM-kisojen neljännesvälieräottelussa pelaajana. Silloin Ranska voitti vasta jatkoajalla.
– En kerro kokemuksestani pelaajilleni, koska moni pelaajistani ei ollut edes syntynyt silloin. Toivottavasti ei tule yhtä pahaa peliä. Paraguay on aggressiivinen. Oli hyvin vaikea vastustaja Saksalle, Deschamps sanoi.

























