Argentiina ja Lionel Messi kusessa

Otto Palojärvi |

Argentiina oli vähällä tulla yllätetyksi housut kintuissa Miamissa pelatussa jalkapallon MM-kisojen pudotuspeliottelussa Kap Verdeä vastaan. Argentiina voitti jatkoajalla 3-2, mutta maan mediassa on aiheellisesti herännyt keskustelua joukkueen puolustuspelin ongelmista.

Alkulohkossaan Argentiina voitti Algerian 3-0, Itävallan 2-0 ja Jordanian 3-1. Kap Verdeä vastaan Argentiinan pelikirja ei sitten ihan toiminutkaan.

Kap Verde oli alkulohkossa pelannut kolme tasapeliä. Espanjaa vastaan se pelasi 0-0, kun Espanja ei löytänyt keinoja boksipuolustuksen kautta. Uruguayn kanssa Kap Verde pelasi 2-2 ja Saudi-Arabian kanssa 0-0.

Argentiinalle Uruguay-ottelu oli varoitusmerkki, mutta Argentiinalle Kap Verden otteet hyökkäyspäässä näyttivät silti tulleen täytenä yllätyksenä. Ainakin Argentiinan peliesityksen perusteella.

Lionel Messi summasi peliä seuraavanlaisella futisjargonilla, joskin myönsi rivien välistä, että Kap Verde sai Argentiinan vapisemaan:

– Rehellisesti sanottuna tiesimme etukäteen, että ottelusta tulisi äärimmäisen vaikea. Ei suinkaan ole sattumaa, ettei Kap Verde hävinnyt Espanjalle tai Uruguaylle.

– Teimme ottelun ensimmäisen maalin, ja ajattelimme, että se auttaisi meitä pysymään pelitavassamme pelaamaan rauhallisemmin, mutta kävikin juuri päinvastoin. Menetimme palloa, jouduimme perääntymään, emmekä prässänneet heitä riittävästi. Ja he käyttivät vahvuuksiaan ja tekivät maalin.

– Nyt pelataan MM-kisojen pudotuspelejä, etkä saa keneltäkään mitään ilmaiseksi. Jotkut saattavat aliarvioida tuntemattomampia vastustaja niiden nimien vuoksi, mutta tiesimme, ettei tästä ottelusta tulisi helppoa. Kaikki ottelut ovat äärimmäisen haastavia.

– Prässäsimme valtavasti kuten normaalisti teemmekin, mutta emme saavuttaneet parasta tasoamme, Messi päätti.

Kap Verde pelasi hyvin, mutta totuus oli, että Argentiina oli hyvin haavoittuva. Monelle peliä katsoneelle tuli mieleen, että Argentiina oli Messin maalin jälkeen ylimielinen ja ajautui jonkinlaiseen shokkiin, kun Kap Verde vastoin odotuksia tekikin kaksi maalia.

Argentiinan päävalmentaja Lionel Scaloni toisteli Messin mantraa sanoen, ettei mitään tule ilmaiseksi.

– Tämä on Argentiina. Jos ette ymmärrä sitä, niin on vaikeaa. Me argentiinalaiset ymmärrämme sen, koska mikään ei tule helpolla, Scaloni ilmoitti.

Argentiina oli tässä MM-turnauksessa ensi kertaa niin sanotusti kusessa. Ja se oli kusessa yllättävänkin paljon. Jäi kuva, ettei se ollut tehnyt kotiläksyjään kunnolla alkusarjansa puistokävelyn jälkeen.

Kap Verde on jalkapallossa monille uusi tuttavuus. Mutta sillä on kuitenkin pelaajia Euroopan kovissa sarjoissa, kuten Espanjan, Portugalin tai Turkin pääsarjoissa.

Moni Kap Verden pelaaja on kotosin Euroopasta ja edustaa Kap Verdeä sukujuurtensa takia, koska eivät ole päässeet Portugalin tai Hollannin maajoukkueeseen. Pelaajamateriaalinsa perusteella Kap Verde on kovempi joukkue esimerkiksi Suomen maajoukkueeseen verrattuna.

Kap Verden päävalmentaja Bubista muistutti joukkueensa tehneen kaksi maalia hallitsevaa maailmanmestaria vastaan ja pakottaneen hyvin nimekkään vastustajansa jatkoajalle. Se oli kieltämättä kova saavutus, mutta joukkueen pelaajamateriaalin perusteella ei sinänsä ollut yllätys, jos nimekäs vastustaja ei pelaa parhaalla tasollaan.

Mutta Euroopassa Kap Verde pelaisi varmasti EM-lopputurnauksessa ja voisi siellä yltää puolivälieriinkin saakka. Mieleen tulee edellisessä EM-turnauksessa monet yllättänyt Georgia, jota ei kisaennakoissa hehkuteltu korkealle, koska joukkueen pelaajamateriaalia ei viitsitty tarkastella syvällisemmin.

Argentiina kohtaa ensi tiistaina Atlantassa pelattavassa neljännesvälieräottelussa Egyptin. Vastaan tulee Kap Verdeä kovempi joukkue, jolla on hyvä mahdollisuus maailmanmestareiden päihittämiseen.