Olympiamitaliko tuloillaan? – Suomen painin suurlupaus otettu merta edemmäksi

Otto Palojärvi |

Suomen painin merkittävä lupaus 19-vuotias Sara Rantonen kertoi Instagramissa päässeensä yliopistopainijaksi Gannonin opinahjoon.

Naisten paini on ensimmäistä kertaa päässyt yliopistosarja NCAA:n lajiohjelmaan. Moinen ylennys nostanee naisten painin tasoa merkittävästi.

Los Angelesin 2028 kesäolympialaisten kannalta pääsy NCAA-paineihin lienee jopa olennaista. Sara Rantoselle pääsy Gannonin yliopistoon onkin merkittävä asia hänen olympiaprojektinsa kannalta.

Rantonen painii alle 75-kiloisten sarjassa. Suomesta hän ei saa sarjassaan kunnon vastusta. Rantanen on mittaillut tasoaan unkarilaista suurlupausta Gerda Terekiä vastaan, jonka laittoi tiukoille.

Rantonen tarvitsee kuitenkin ympäristön, jossa saa tarvitsemiaan kovia otteluita jatkuvasti. Jääminen Eurooppaan tuskin olisi vienyt häntä riittävästi eteenpäin.

Suomessa urheilijapolut eivät painissa tahdo riittää enää olympiamitalien vaatimalle tasolle. Lienee pakko lähteä pois Suomesta ja Amerikkaan Rantonen nyt suuntaakin.

Los Angelesissa 2028 Rantonen saattaa olla mitalitaiston kannalta vielä liian kokematon. Mutta Brisbanen 2032 ovatkin sitten ihan toinen juttu.

ARTIKKELIIN LIITTYVIÄ AIHEALUEITA