Formula ykkösissä tapahtumassa merkittävä käänne

Otto Palojärvi |

Formula ykkösten kausi 2026 ei olekaan Mercedeksen paraatimarssia. Ferrari on saanut autonsa kilpailukykyiseksi ja noussut Mercedeksen isoksi haastajaksi.

Alkukaudella alamaissa ollut Charles Leclerc saavutti Ferrarillaan kauden ensimmäisen voittonsa oltuaan ykkönen Silverstonessa ajetussa Britannian osakilpailussa. Ferrari oli lähellä kaksoisvoittoakin, mutta Mercedeksen George Russell hyötyi turva-autosta ja sijoittui toiseksi.

Kimi Antonellin Mercedekseen tuli tekninen vika, kuten oli tullut kesäkuussa Barcelonan kisassakin. Antonelli voitti viisi kisaa keväällä peräkkäin, mutta on viimeisessä kolmessa kisassa saavuttanut vain yhdessä pisteitä.

Antonelli johtaa MM-sarjaa 25 pisteen erolla toisena olevaan Russelliin. Hamilton on kolmantena 32 pisteen päässä Antonellista.

Leclerc on surkean alkukautensa takia pahasti takamatkalla. Hän on jäänyt Russellista 71 pistettä, mutta ero on vielä kurottavissa, koska ajamattahan kaudesta on vielä 13 kisaa.

Red Bull ja McLaren eivät ole tällä kaudella juhlineet. Max Verstappen ajoi ulos teknisen vian takia Silverstonessa. Tällä kaudella Verstappen ei ole voittanut yhtään kilpailua.

Eikä voittoja ole myöskään McLaren-tallilla, jonka kuskeista hallitseva maailmanmestari Lando Norris on pisteissä viidentenä ja Oscar Piastri kuudentena. Verstappen seuraa heitä seitsemäntenä.

Kausi alkaa olla pian niin pitkällä, että McLaren ja Red Bull suunnannevat katseensa ensi kauteen. Mestaruustaisto käytäneenkin Mercedeksen ja Ferrari välillä.

Kärkitaistoa seuratessa Valtteri Bottas unohtui. Mainittakoon kuitenkin, että hän pääsi Silverstonessa Cadillacillaan maaliin. Bottaksen sijoitus oli 17:s.