Suomen miesten lentopallomaajoukkue on 19 vuoden tauon jälkeen EM-kisojen neljän parhaan joukossa. Ennen Italiaa vastaan pelattua puolivälierää puhuttiin valtavasta altavastaaja-asemasta, mutta nyt nämä puheet on syytä unohtaa, kirjoittaa Atleetin toimittaja Panu Markkanen.
Suomalaisessa urheilumaailmassa herättiin syksyiseen perjantaiaamuun tilanteessa, jossa Suomen lentopallomaajoukkue oli edennyt lajinsa EM-lopputurnauksen neljän parhaan joukkoon. Viisieräisessä puolivälierätrillerissä oli mennyt nurin Italia. Oli kaadettu lajin hallitseva maailmanmestari ja valtava ennakkosuosikki. Kotikentällään.
Sanotaan suoraan: tulos on sensaatio. Se on kaikki maailmanlaajuiset palloilulajit huomioiden yksi kaikkien aikojen suurimmista voitoista, ellei jopa suurin.
Suomi on kaatanut aiemmin MM-kisoissa kaksi edellistä olympiakultaa voittaneen Ranskan, ja Susijengi on hiljattain edennyt myös neljän parhaan joukkoon EM-kisoissa, mutta ei nyt vertailla näitä. Kinastelun aika ja paikka olkoon vaikka sosiaalisessa mediassa. Keskitytään nyt käsillä olevaan.
Vuosikausia suomalaisen palloilun narratiivi on ollut se, että Suomi on altavastaajana parhaimmillaan. Tätä polkua lentismiehetkin – Veljekset – tuntuivat kulkevan tässä EM-turnauksessa. Lajin suurmaat Belgia ja Serbia kaatuivat Tampereen hurmoksellisissa alkulohko-otteluissa, joiden jälkeen Suomi kykeni Hollanti-voittoon vaikeamman kautta viiden erän taistelun jälkeen, ja Virolle Suomi hävisikin.
Kahden suurmaan voittamisen jälkeen oli siis haastajia vastaan vaikeampaa. Suosikin asema ei sovi Suomelle, päästiin taas toteamaan.
Suomi lähti neljännesvälierään Kreikkaa vastaan hienoisena ennakkosuosikkina, ja siinä ottelussa vasta vaikeaa olikin. Tappioasemassa 1–2 kaivettiin oman pelin kulmakivet esiin, ja paikka kahdeksan parhaan joukossa aukesi 3–2-voitolla. Jo alkulohkon jälkeen tiedettiin, että jos Suomi pääsisi puolivälieriin, vastaan tulisi Italia.
Kirjoitin Suomen hienojen Belgia- ja Serbia-voittojen jälkeen, että nuo voitot tarjoaisivat mahdollisuuden alkulohkon voittoon ja suhteellisesti helpomman tien neljän joukkoon ja mitalipeleihin. Todennäköisten tulosten myötä silloin Suomen ei tarvitsisi kohdata kahdella ensimmäisellä pudotuspelikierroksella Italiaa tai Sloveniaa. Kreikka-voiton jälkeen totesin, että Italian kaataakseen Suomen jokaisen yksilön pitää pelata uransa paras ottelu, eikä sekään välttämättä riittäisi voittoon.
Kirjoita, mitä kirjoitat, tuntuivat lentismiehet vastaavan. Ei tässä mitään helppoja reittejä tarvita, koska Suomi on se joukkue, joka tekee muiden pudotuspeliteistä vaikean.
Onko täten tullut aika unohtaa puheet, joiden mukaan Suomen tulee lähteä altavastaajana tämän tason otteluihin? Sanoisin, että on. Suomi on voittanut nyt noin vuoden sisään MM-kisoissa painepelissä pakkovoiton edessä Ranskan, ja tässä EM-lopputurnauksessa kolme ennakkoon kovempaa maata. Viimeisin lasikaton murskaus oli voitto Italiasta, jota Suomi ei ollut koskaan voittanut EM-kisoissa eikä ylipäätään 48 vuoteen missään ottelussa.
Seuraava vastustaja on Ranska, joka on edelleen hallitseva olympiavoittaja, mutta joukkue, jota pidemmälle Suomi eteni viime vuoden MM-lopputurnauksessa. Se on viimeisin kenellekään kelpaava mittatikku näiden kahden keskinäisessä vertailussa, sillä kesällä Suomi ja Ranska olivat mukana eri tason kesäliigoissa.
Voi olla, että ennen perjantain välierää puheissa vedotaan taas siihen, että ”altavastaajana lähdetään.” Ei tarvitsisi. Mitä jos lähdetäänkin suosikkina?
Näkökulma: Panu Markkanen
