Chicago Blackhawksissa nykyisin pelaava Teuvo Teräväinen ei ollut tyytyväinen rooliinsa 4 Nations -turnauksessa.
30-vuotias hyökkääjä pelasi kaksi ottelua pienessä roolissa. Yhtä ottelua suomalainen joutui seuraamaan katsomon puolelta.

Pelaa ammattilaisten vihjeillä
Vedonlyöjä.com ja Atleetti.fi yhteistyössä. Seuraajille tarjolla vihjeiden ohella myös ilmaisia työkaluja vedonlyönnissä voittamiseen.
Teräväinen kertoi olleensa pettynyt siihen, ettei vastuuta tullut enempää.
– En saanut koskaan todellista tilaisuutta. On aina siistiä pukea pelipaita päälle ja pelata Suomelle, mutta minusta tuntui, että olisi voinut tehdä enemmänkin, Teräväinen sanoi Chigaco Sun-Timesin mukaan.
Suomalaishyökkääjälle turnaus oli erityinen myös siinä mielessä, että hän oli pelannut Leijonissa edelliskerran keväällä 2018, joten edellisistä maaotteluissa oli aikaa lähes seitsemän vuotta.