PSG:n Desiré Doué tuottaa Arsenalille ongelmia Pariisin illassa. Kuva: All Over Press

Gialuigi Donnarumma pitää Arsenalia pilkkanaan – yllättävä pelaaja herätti PSG:n

Roope Määttä |

Avausjakson alussa PSG:llä kesti noin kymmenen minuuttia päästä edes puolittain ulos omalta kenttäpuoliskoltaan.

Arsenal aloitti täysin päinvastaisesti verrattuna viikon takaiseen (lue lisää). Tuolloin joukkue oli saanut reilussa puolessa tunnissa vain kolmisenkymmentä onnistunutta syöttöä omille. Tällä kertaa lontoolaisilla oli ollut ensimmäisen vitosen jälkeen kaksi hyvää maalintekopaikkaa, kun joukkue puski molemmilta laidoilta sisään. PSG oli telineissä.

– Toivottavasti olemme Pariisissa oikeassa paikassa oikeaan aikaan ansaitaksemme paikkamme finaalissa, sanaili Mikel Arteta medialle aiemmin.

Avauspuoliajalla oikeassa paikassa oli kuitenkin Gialuigi Donnarumma, joka jatkoi siitä mihin oli jäänyt viime viikolla (lue uutinen). Maalivahti venyi kahteen upeaan torjuntaan. Ensimmäisessä pelastuksessaan italialainen pysäytti Gabriel Martinellin, joka pääsi puttaamaan lähietäisyydeltä. Hetkeä myöhemmin torjuja venyi Martin Ødegaardin painavan kaukolaukauksen tielle.

Nuorukainen herätti PSG:n

Désiré Doué murtautui avauspuoliajalla ainakin kahdesti heittämällä Arsenalin keskikentän läpi. Vasta 19-vuotias lupaus oli pelaaja, joka huippusuorituksillaan herätti PSG:n ja pystyi tuottamaan lontoolaisille ensimmäistä kertaa ongelmia.

Khvitša Kvaratskhelia laukoi Douén alustuksesta tolppaan isäntien ensimmäisestä kunnollisesta hyökkäyksestä 17. peliminuutilla. Arsenalin oikean puolustajan Jurrien Timberin ongelmat Kvaratskhelian kanssa näkyivät MTV Urheilun studion mukaan jo viime viikolla.

– Olen tykännyt Kvaratskheliasta päivästä yksi, kun näin hänet Napolissa. Siinä on tiettyä alkukantaisuutta, sanoi Jari Litmanen studiossa.

Noin kymmenen minuuttia Kvaratskhelian tolpan jälkeen Fabian Ruiz iski ottelun ensimmäisen maalin, jolla isäntä siirtyi maalierolla mitattuna jo kahden maalin karkumatkalle. João Neves ampui vasemmalta vapaapotkun, jonka Arsenalin Thomas Partey joutui purkamaan suoraan keskelle. Ruiz kesytti Parteyn purkupallon rinnallaan ja laittoi pelivälineen upeasti vasempaan alanurkkaan.

Puoliajalle edettiin tilanteessa 1–0.