Mikko Rantanen jätti menemättä asepalvelukseen, uutisoi Ilta-Sanomat.
Lehden saamien tietojen mukaan syyttäjä vaatii 28-vuotiaalle NHL-tähdelle rangaistusta luvattomasta poissaolosta asepalveluksesta.

Pelaa ammattilaisten vihjeillä
Vedonlyöjä.com ja Atleetti.fi yhteistyössä. Seuraajille tarjolla vihjeiden ohella myös ilmaisia työkaluja vedonlyönnissä voittamiseen.
Rantasen piti saapua palveluspaikkaansa Kaartin jääkärirykmenttiin 15. huhtikuuta 2024 kello 16:een mennessä.
Suomalainen ei ilmoittautunut palvelukseen määräaikaan mennessä, vaan toimitti aloittamisajan muutoshakemuksen eli lykkäysanomuksen määräajan jälkeen.
Rantasen muutoshakemus kirjautui puolustusvoimien asiointijärjestelmään 15. huhtikuuta kello 19.12. Joukko-osaston komentaja hyväksyi muutoshakemuksen, ja puolto on sähköpostilla lähetetty aluetoimistoon 16. huhtikuuta kello 13.43.
Rantasen luvattoman poissaolon katsotaan päättyneen sillä hetkellä.
– Rantanen ei ole riittävän huolellisesti tutustunut hänelle annettuun palveluksen aloittamismääräykseen, minkä seurauksena hän on oikeudettomasti jättänyt saapumatta palveluspaikkaansa, haastehakemuksessa kerrotaan IS:n mukaan.
Vaikka Rantasen lykkäys myönnettiin nopeasti, syyttäjä katsoo, että Rantanen on syyllistynyt luvattomaan poissaoloon.
Syyttäjä vaatii rangaistukseksi 10-15 päiväsakkoa. Rantasen arvioidulla kuukausitulolla hänen maksettavakseen kertyvä sakko on noin 56 500–84 750 euroa riippuen päiväsakkojen määrästä.
Lisäksi syyttäjä vaatii todistelukustannusten korvaamista ja rikosuhrimaksua. Rikosuhrimaksu on 40 euroa.