Maalivahtitappelu on äärimmäisen harvinainen spektaakkeli maailman parhaassa jääkiekkoliigassa. Hyvin harvoin nähty yksisarvinen hevonen. Viime viikolla nähtiin ensimmäinen sellainen kuuteen vuoteen. Koska Atleetin muilla sivuilla on jo alettu käymään läpi uskomattoman suosion saanutta kanadalaista TV-sarjaa “Heated Rivalry”, pysytään täällä kirjoittajan mukavuusalueella, ja luodaan kritiikitön sivustaseuraajan katsaus tähän erikoisuuteen ja taiteenlajiin. Maalivahtitappeluihin.
Bob vastaan Ned
San Jose Sharksin ja kahta peräkkäistä Stanley Cup-mestaruuttaan puolustavan Panthersin ottelua oli jäljellä enää noin 14 minuuttia Floridan Sunrisessa, kun nähtiin jotain todella todella harvinaista NHL-jääkiekossa. Tilanne oli 4-1 vieraitten hyväksi, Hailauma oli pilaamassa Matthew Tkachukin paluuottelua kotiyleisön edessä.
Sharksin maalin puoleisessa päädyssä syntyi pieni käsikähmä. Edmontonilaisille rakas Vincent Desharnais tilttasi ilmeisesti Mackie Samoskevichin jäähän. Evan Rodriguez tuli matkan päästä tööttäämään Desharnaista. Tässä vaiheessa Sharksin maalivahti Alex Nedeljkovic meni laidalle Rodriguezin perään, ja syötti tälle levyhanskaansa, mikä ilmeisesti sytytti tulilangan kaukalon toisessa päässä.
Sergei Bobrovski porhalsi kovaa vauhtia omasta päästään, suoraan Nedeljkovicin luo. Sunrisen yleisö kohahti. Kaikki muut käsikähmään osallistuneet pysähtyivät katsomaan. Maalivahtitappelu!
Alkoi baaritappelu muistuttava lyöntien vaihto. Tässä ei ollut kyse mathieuoliviermäisestä ammattitaidosta. Kumpikaan ei pitänyt toisesta kiinni. Kumpikaan ei selvästi ollut koskaan harjoitellut tällaisia tapahtumia varten. Yleensä maalivahdit riisuvat levyhanskansa, räpylänsä ja etenkin maskinsa pois, ja asettautuvat valmiiksi ennen tällaisia, mittailemaan kuka on vastassa ennen iskujen aloittamista. Bob tuli suoraa päätä Nedin kimppuun, maski päässä. Mikä on toki viisasta.
Tätä ei oltu sovittu, eikä harjoiteltu etukäteen. Ei ollut kyse niin sanotusta showtappelusta, vaikka tästä kehkeytyikin illan todellinen show. Show, jota edelsi noin kahdeksan sekuntia, jonka aikana Bobrovski luisteli viitisenkymmentä metriä tapahtumapaikalle. Nedeljkovic ei nähnyt virkaveljeään ennenkuin aivan spurtin lopussa. Kaikki muut hallissa, ja kotisohvilla, näkivät. Sitten kaksi maalivahtia, ihan liian isoissa varusteissa tällaista varten, tarjoilivat vasenta ja oikeaa toisilleen. Ilman minkäänlaista tekniikkaa.
Yleensä, kun olemme nähneet harvinaisia maalivahtitappeluja vuosikymmenten varrella, ne ovat alkaneet isomman joukkotappelun toisena tai kolmantena yhteenottona. Yleensä ensimmäisen tappelun osapuolet palkitaan viiden minuutin rangaistuksilla, toisen tappelun pukarit saavat viitoset ja vielä ottelurangaistukset. Ja yleensä, kun maalivahdit aloittavat oman ottelunsa, heidät heitetään ulos koko ottelusta. Tämä saattaa olla jopa parempi maalivahdeille, koska tappelun aiheuttaman tunnekuohun jälkeen saa rauhassa mennä koppiin. Ei tarvitse koota itseään enää pelaamaan sinä iltana.
Bob vs. Ned-ottelussa oli erikoista ja huvittavaa se, että molemmat saivat jäähynsä (Bob sai ylimääräisen kakkosen punaviivan ylittämisestä), keräsivät kamansa jäältä, ja palasivat takaisin tolppiensa väliin, koska heidän tappelunsa oli ainoa tappelu. Heitä ei potkaistu pesulle. Bob itse asiassa luuli, että hänet heitettäisiin ulos. Hän meni koppiin noin viideksi minuutiksi, ja sitten palasi.
Jälkeenpäin, miettiessämme syytä, Bobin tappelunaloitusta ei oikeastaan voi selittää turhautumisella, vaikka Sharks oli menossa kohti voittoa. Floridan oli tehtävä jotain. Oli sytytettävä kipinää jotenkin. Joskus, aika usein oikeastaan, tällaiset tapahtumat antavat potkua joukkueelle positiivisessa mielessä. Maalivahtitappelut tapahtuvat aina odottamattomaan aikaan. Jäämme seuraamaan, tuliko tästä koko kauden käännekohta Panthersille, vähän kuin Paul Mauricen antamat tiukat sanat silloin kaksi vuotta sitten.
Vielä yksi erikoinen huomio: National Hockey Leaguen virallinen twittertili julkaisi Bobrovskin ja Nedeljkovicin tappelun, mitä se ei ole koskaan tehnyt aikaisemmin.
Edellinen kuusi vuotta sitten
Maalivahtitappelu on siis niin todella harvinainen tapaus, että edellinen nähtiin National Hockey Leaguen pelissä kuusi pitkää vuotta sitten. Se tapahtui helmikuun ensimmäisenä, vuonna 2020 Calgaryn vanhassa Saddledomessa, Battle of Alberta-ottelussa. Eli tavanomaisessa lauantain Hockey Night in Canada-pelissä. Viikon tärkeimmässä ottelussa, joka nähdään koko valtavan jääkiekon kotimaan; rannikolta rannikolle, ja vielä yhdelle rannikolle.
Mike Smith vastaan Cam Talbot. Tässä loistavan Jack Michaelsin selostamana. Ääninauhaa käytetään vieläkin Oilersin mainoksissa. Sekin oli osa isompaa joukkotappelua, jonka päätteeksi kaikki jäivät katsomaan maalivahtien välistä nyrkkeilyä.
Yhden tilaston mukaan NHL:ssä on nähty 43 maalivahtitappelua sitten vuoden 1954, jolloin joku alkoi pitämään kirjaa näistä yksisarvisista.
Conklin vastaan Nurminen
Tämän kirjoittanut on nähnyt noin 1,500 NHL-ottelua livenä paikan päällä, satakunta Stanley Cupin playoffottelua mukaanlaskien. Yksi ainoa maalivahtitappelu tuli nähtyä livenä, mikä kertoo niitten harvinaisuudesta. Se tapahtui tavallisena keskiviikkoiltana, 11. helmikuuta, vuonna 2004. Atlanta Thrashers oli vieraana Edmontonin Northlands Coliseumilla. Sen voi löytää You Tuben syövereistä.
Dany Heatley oli juuri palannut kaukaloon oltuaan pitkään poissa saman kauden syyskuun lopulla tapahtuneen traagisen auto-onnettomuuden jälkeen. Heatleyn vanhemmat olivat seuraamassa ottelua onnettomuudessa menehtyneen Dan Snyderin vanhempien kanssa. Georges Laraque teki maalin McDonaldsin sponsoroiman minuutin aikana. Kaikki katsojat saivat hakea ilmaisen Big Main Georgesin ansiosta.
Atlantaa valmensi tuohon aikaan Bob Hartley. Nimi tuo varmasti senaikaista NHL-jääkiekkoa seuranneille tietynlaisia muistoja. Ottelua oli jäljellä alle kaksi minuuttia, ja pelitilanne kotijoukkueen hyväksi 4-1, kun Hartley lähetti kaikki kovanaamansa jäälle. Tämä oli hyvin tyypillistä tälle valmentajalle. Oilersia valmentanut Craig MacTavish käytti kotijoukkueen viimeistä vaihto-oikeutta, ja laittoi aloitukseen Georges Laraquen ja Jason Smithin ikäänkuin varmuuden vuoksi.
Pian alkoikin joukkotappelu, jonka erikoisuus oli se, että Edmontonin Mike Bishai tippui painiottelun seurauksena pää edellä Thrashersin pelaajapenkille. Hän nousi nopeasti ylös, ja jatkoi käsien heittelyä Serge Aubinin kanssa sieltä. Penkillä istuneet Thrashers-pelaajat eivät kunniakseen koskeneet häneen.
Kun kaikki kenttäpelaajat olivat löytäneet parinsa, Oilersin maalivahti Ty Conklin luisteli maaliltaan keskikentälle, ensin katsellen Bishain ja Aubinin erikoista ottelua Atlantan penkillä. Thrashersin ykkösvahti Pasi Nurminen lähti hitaasti nousemaan omalta maaliltaan. Conklin ja Nurminen katselivat toisiaan hetken keskiympyrässä, ja sitten kuin yhteisestä sopimuksesta pudottivat levyhanskansa, räpylänsä ja vielä maskinsa.
Coliseumin yleisö kiljui tässä vaiheessa lähes yhtä kovaa kuin muutaman kerran tätä showta ennen ja jälkeen samalla areenalla esiintyneen Backstreet Boysin konserteissa. Tällä kertaa pojat Alaskasta ja Lahdesta.
Mafiatyyliseen liituraitapukuun pukeutunut Pasi Nurminen vastaili median kysymyksiin pelin jälkeen.
– Tappeluissa on aina hauskaa; annat pari iskua ja otat vastaan pari iskua, ja tunnet olevasi elossa. Siitä on kysymys, hän sanoi.
– Kumpikaan meistä ei oikeastaan aloittanut, tappelu alkoi vähän molempien aloittamana. Ty on minua vähän nuorempi, mutta molemmat olivat hyvin valmiina tilanteen tullessa. Mielestäni meillä oli hauskaa.
Nurminen oli mennyt tolppien väliin toisen erän alussa nivusensa loukanneen Byron Dafoen tilalle.
– Siinä tilanteessa en tullut ajatelleeksi, että meiltä loppuu maalivahdit tappelun takia. Näin, että kaikki muutkin tappelivat, ja Ty odotti minua jo keskikentällä.
Huomattavaa kaikissa näissä maalivahtitappelujen jälkeisissä pukukoppihaastatteluissa on se, että vahdit puhuvat toisistaan etunimillä. Goalies Union! Saman liiton miehiä ja ystäviä.
Suomalaisvahteja on nähty näissä harvinaisissa tilanteissa jonkin verran. Juuri ennen joulua, vuonna 2001 Ottawassa, Senatorsin Jani Hurme tuli koko matkan toisesta päästä kohtaamaan Los Angeles Kingsin Felix Potvinin. Tämä muistetaan parhaiten siitä, miten Senatorsin pelaajat auttoivat Hurmeen räpylän irti penkiltä käsin.
Yksi yllättävimmistä maalivahtitappeluista käytiin Philadelphiassa, marraskuussa, vuonna 1996. Flyersin Ron Hextallilla oli maine kovaotteisena pelaajana, mutta tässä hän otti selkeän pistetappion. Felix The Cat osasikin yllättäen tapella.
Ensimmäistä kauttaan Flamesissa pelannut Miikka Kiprusoff otteli Nashville Predatorsin Tomas Vokounin kanssa Calgaryn Saddledomessa maaliskuussa, vuonna 2004. Tilanne alkoi myös joukkorähäkästä, jossa olivat tavanomaiset epäillyt Rhett Warrener, Krzysztof Oliwa, Mike Commodore, ja Scott Hartnell.
Maalivahtien oma Gordie ja muuta
On väärin kuvitella, ettei maalivahtitappeluissakin voi joskus sattua. New York Islandersin palkkalistoilla yhä kevääseen 2029 saakka oleva Rick DiPietro näytti tehneen aloitteen Pittsburghissä helmikuussa, vuonna 2011. Penguinsin maalivahti Brent Johnson tuli omasta päästään vastaan.
Tappelu päättyi yhteen iskuun. “Johnnyn” vasen koukku rikkoi DiPietron leukaluun. Peliä oli jäljellä 16 sekuntia. Rick sai syödä pastansa pillillä jonkin aikaa.
En pitänyt yhtään Rangersin Dan Cloutierin hyökkäyksestä Islandersin Tommy Saloa päin vuonna 1998. Se ei ollut tappelu, vaan pahoinpitely. Salo ei lyönyt kertaakaan, eikä halunnut osallistua koko “tappeluun”. Cloutier jatkoi lyömistä jäässä olleen Salon päähän. Tommy otti itse jääkiekko-ottelussa nollapelin. Cloutier lähti Salon kimppuun, kun Salo oli mennyt auttamaan Mariusz Czerkawskia, jonka kimppuun taas toinen sankari, P.J. Stock, oli hyökännyt.
Useimmat muistavat Dan Cloutierin parhaiten siitä, miten hän päästi Nicklas Lidströmin punaviivalta lähettämän kiekon taakseen kevään 2002 playoffeissa Vancouverissa. Siitä alkoi taas kerran Canucksin paatin uppoaminen.
Detroit Red Wingsin ja Colorado Avalanchen vihanpito poiki pari maalivahtitappelua. Patrick Roy vastaan Chris Osgood. Tässä legendaarinen “Fight Night at the Joe” maaliskuussa, vuonna 1997, Detroitin Joe Louis Arenalla. Roy vastaan Mike Vernon.
Neljän maalivahdi tappelu? Tässä Big Bad Bruins Boston Gardenissa.
Maalivahti vastaan kenttäpelaaja? Tässä Leafsin Lanny McDonald ja Islandersin “Battlin`” Billy Smith vuonna 1979. Vuonna 2018 vain 35-vuotiaana menehtynyt Ray Emery otteli kerran Buffalo Sabresin Andrew Petersin kanssa.
Puhutaan maalivahtien omasta Gordie Howe Hat Trickistä. Maali, syöttöpiste, ja tappeluviitonen. Erona vain se, että maalivahtien tapauksessa Gordien suorittamiseen voi käyttää koko uran ajan. Toistaiseksi tiedämme viiden maalivahdin suorittaneen tämän: Martin Brodeur, Ron Hextall, Mike Smith, Chris Osgood, ja nyt viimeiseksi Alex Nedeljkovic.
Valmentajan suulla
NHL-fanit rakastavat harvinaisia maalivahtitappeluja. Yleisön reaktioista ei voi erehtyä. Pelaajat pitävät maalivahtitappeluista. Useampi NHL-maalivahti on puhunut pitäneensä ja pitävänsä maalivahtitappelua yhtenä aktiiviuransa tavoitteista. Lähellä maalin tekemistä, joskus jopa sen edellä.
Useimmat tuntuvat lähtevän hallilta hymyssä suin ja hyvällä tuulella maalivahtitappelujen jälkeen.
Mutta. Voimme vain kuvitella, mitä esimerkiksi Florida Panthersin GM Bill Zito ajatteli katsoessaan kymmenen miljoonan dollarin ykkösvahtinsa porhallusta läpi kaukalon. Näihin muitten hienona showna pitäviin spektaakkeleihin liittyy vaara. Maalivahdit eivät yleensä osaa tapella, eivätkä osaa suojella itseään mahdollisilta vammoilta.
Mestareitten tyylikäs valmentaja Paul Maurice kiteytti penkin takaa omat ajatuksensa tyypilliseen tapaansa erinomaisesti.
– Minulla oli kaksi samanaikaista ajatusta, sanoi Maurice. – Ensimmäinen on: Bob tavallaan ansaitsee saada pitää vähän hauskaa. Hän on ollut kahden vuoden ajan todella kovien paineitten täyttämien tilanteitten alaisena pitkät tovit. Hänen tarvitsi päästä irti siitä.
– Ja sitten (toinen ajatus): kädet vai kasvot? Jos rikot jotain. Hänelle henkilökohtaisesti en haluaisi hänen rikkovan kasvojaan, mieluummin käden, mutta käsi voisi olla..siinä oli jo paljon ajatuksia, jotka lentävät tuulenpuuskan tavoin läpi aivojesi.
– Olin todella onnellinen, kun se oli ohi. Todella onnellinen, kun se oli ohi.
Täällä Jouni Nieminen, Edmonton
X: @OnsideWithJouni
Facebook: Jouni Niemisen NHL
