Kuva: All Over Press

SaiPalle iso korotus – rajua tulee olemaan leikki

Otto Palojärvi |

SaiPa saavutti Liigassa viime vuonna hopeaa ja on jo varmistanut paikkansa puolivälieriin. Samalla SaiPan seurajohto valmistautuu jo ensi kauteen, jolloin luvassa on hurjia haasteita.

SaiPan toimitusjohtaja Jani Valkeapää toteaa Atleetin toimittajan Ilkka Lötjösen haastattelussa runkosarjan olleen menestys.

– Joukkue on pelannut huikean kauden ja on nyt neljän sakissa. Viime kausi ja viime kevät oli huikea ja samaa rataa ollaan jatkettu. Raikkaasti ollaan pelattu, Valkeapää sanoi.

Eikä SaiPa ole menestynyt pelkästään kaukalossa. Lappeenrannan areenahanke etenee.

– Ollaan saatu hommia eteenpäin niin kaukalossa kuin kaukalon ulkopuolellakin. Meidän areenahanke nytkähti myös merkittävästi eteenpäin, Valkeapää paljastaa.

SaiPa oli pari vuotta sitten täysin alamaissa. Käänne on ollut jopa epätodellinen, kun Raimo Helminen saapui sputnikkien peräsimeen. SaiPa-buumi jatkuu toista kautta.

– Ihan todella tyytyväinen. Koko Lappeenranta ja maakunta on löytänyt Kisapuiston uudelleen. Jo viime kaudella tietysti, mutta sama trendi on jatkunut tänä vuonna. Tosi kiitollinen olen jokaiselle katsojalle, joka tänne tulee paikan päälle, kiittelee Valkeapää.

Ensi kaudella luvassa on sitten superkausi. Mukana on ainakin 17 joukkuetta, joista kolme huonointa tippuu alemmalle sarjatasolle.

– Me ollaan jo ilmoitettu, että korotetaan 30 prosenttia urheilun budjettia. Tarkoittaa koko urheilua. Käytännössä Liigajoukkuetta, toteaa Valkeapää SaiPan toimenpiteistä.

Kaikki muutkin korottavat budjettejaan. 14 joukkoon pitäisi päästä, jotta voisi pysyä ylemmällä sarjatasolla.

– Onhan se haasteellinen. Se tulee olemaan pienille ja keskisuurille seuroille todella haasteellinen kausi. Siinä pelataan elämästä ja kuolemasta. Todennäköisesti tuijotetaan sitä yhtä viivaa. Ketkä siirtyy A:han ja ketkä pääsee B:hen. Raju tulee olemaan leikki.

ARTIKKELIIN LIITTYVIÄ AIHEALUEITA