Kimi Räikkösen F1-uraa on käsitelty The Racen Driving Style Secrets -sarjassa. Pitkän linjan asiantuntijat Edd Straw ja Mark Hughes keskittyivät etenkin Räikkösen ajotyylin pohtimiseen.
Miehet olivat sitä mieltä, että Räikkönen oli parhaimmillaan McLaren-aikoinaan ja jopa koko sarjan paras kuski. Hughes ylisti vuolaasti Jäämiestä.
– Hänellä oli uskomaton kyky heittää auto mutkiin kovassa vauhdissa, melkein kuin rallikuljettajalla. Hänellä oli loistava tuntuma siihen, mikä oli mahdollista aivan rajoilla. Hän vaikutti olevan varsin rento siellä äärirajoilla, ja hän käytti kanttareita auton kääntämiseen. Hänen ajotyylinsä oli hyvin näyttävä ja värikäs, ihasteli Hughes.
Räikkönen voitti Ferrarilla ainoan F1:n maailmanmestaruutensa kaudella 2007. Hughesin mielestä suomalaisen alamäki oli kuitenkin alkanut jo tuossa vaiheessa. Hän arvioi, että Räikkösen ongelmaksi koitui kyvyttömyys sopeutua.
– Kun siirryttiin yhteen rengastoimittajaan, hän vaikutti haluttomalta mukautumaan siihen muutokseen ajotyylissään. Hän yritti yhä saada auton toimimaan niin, ettei ohjausta tarvitsisi käyttää paljon, mutta nämä renkaat eivät yksinkertaisesti mahdollistaneet ajamista sillä tavalla – ainakaan niin näyttävin tuloksin ja kierrosajoin kuin aiemmin, arvioi Hughes.
Räikkönen teki McLarenin jälkeen vielä pitkään uraa moottoriurheilun kuninkuusluokassa. Hughes muistuttikin, että mies oli parhaimmillaan edelleen loisokas.
– Eikä se koskaan täysin kadonnut. Sen näki silloin, kun rengas toimi hyvin ja sitä pystyi kuormittamaan, ja kun radan pinta salli sen. Silloin nähtiin taas vanhaa Kimi Räikköstä. Mutta sitä ei nähty Ferrarilla jokaisessa kisassa, ei edes hänen mestaruusvuonnaan, selvitti Hughes.
